Kohta olen ollut täyden viikon mökillä Etelä-Savossa. Tämä saaressa tönöttävä mökki on ollut sukuni omistuksessa niin kauan kuin muistan. Olen viettänyt täällä kesäisin joitakin päiviä ehkä joka toinen vuosi. Saaresta suurin osa on luonnonsuojelualuetta, jota koskevat tietyt rajoitukset. Venelaiturille on matkaa runsas kilometri, eikä näkösällä ole yhtäkään mökkiä. Eristyneisyys todella tuntuu, varsinkin tähän aikaan vuodesta, kun lomat ovat ohi ja veneitä näkee ehkä yhden päivässä.  Sitä ihan innostuu, kun kuulee moottorin vaimean äänen jollain puolella saarta. Vene! Vene!

Syyskuu tuli syyskuuna. Koko viikon pohjoisesta on tuullut voimakkaasti. Tiedän, että tulee pohjoisesta, koska katsoin suunnan iPhonen kompassilla. Puuskat kuuluvat mökin rakenteissa ja hormeissa. Lämpötilat ovat laskeet huimasti ja laiturit natisevat ja paukkuvat jatkuvan aallokon riepottelussa.  Ensimmäisenä päivänä oli peseydyttävä hyytävässä vedessä pienen patakämmin takia ja yhtenä iltana tuli uitua täydellisessä pimeydessä. Olin varma, että jos Ahti on olemassa, niin nyt se vie. Laiturilla malttoi katsella vain hetken kirkasta tähtitaivasta, ennen kun kylmyys pakotti kipittämään saunaan. Etäpalaverit ovat seuranneet toisiaan ja puisella penkillä koneen ylle kumartuneena istuminen on saanut alaselän jumiin. Välillä on tuntunut, että olen vain muutaman päivän päässä lentopallolle juttelusta. Olen haaveillut pitkään karhunkierroksista ja pidemmistäkin patikkareissuista luontoon, mutta sitten ulisen jo jostain viikosta mökillä, jossa on sähköt ja vesi. WC on kyllä ulkona, jos voin jotain puolustuksekseni sanoa.

Olen työskennellyt toimistolla Hakaniemessä korona-aikana niin paljon kuin mahdollista. Etätyöskentely on minulle vähemmän houkutteleva vaihtoehto. Tämän mökkireissun myötä sitä tuli kokeiltua oikein kunnolla. Ei käynytkään niin, että kun menee luontoon, niin heti on helppoa hengittää ja stressi haihtuu taivaan tuuliin. Sopeutuminen olosuhteisiin, etenkin tuuleen, sateeseen, järven levottomuuteen on tuntunut vaikealta. Ajattelin, että täällä Alppiharjun vastakohtaa edustavassa ympäristössä energisoidun ja suunnittelen hetkessä syksyn kreisistä aikataulusta järkevämmän, mutta vasta näin lauantaina – kolmen aamukahvikupin ja lähes viikon luonnon keskellä olemisen jälkeen – alan tuntea pientä inspiraatiota ja innostusta asioista.  Viikon parhailla yöunilla saattaa olla myös jotain tekemistä tämän kanssa. Miksi nukkumisen tärkeyden aina unohtaa? Tai ehkä sen muistaa, mutta ei vain välitä, kun iltoja haluaa venyttää ja vanuttaa loputtomiin. Syvät ja hyvät unet saavat jopa naaman näyttämään ihan erilaiselta. Elämän kierrepalloja kestää virkeänä paljon paremmin.

Mitä  viikko toi tullessaan? Ainakin suolaisen piirakan itse kerätyt kantarellit, saunomisen ikikiukaan lämmössä ja Bond-elokuvien fiilistelyä.  Nyt tekisi mieli tilata Tuktukista punaista currya tofulla ja juoda zeroa, mutta ehkä se on mahdollista sitten, kun kotiinpaluu koittaa.

Uskon, että mökillä olon vaikutukset ovat kauaskantoisemmat, kun osaan kuvitella. Eräs aamu ahdisti valtavasti se, että haalin itselleni kaikkea, enkä siten pysty hoitamaa kaikkea niin hyvin kun haluaisin. Tajusin silloin todeta itselleni, todella sanoa sen ajatuksella, että mikään ei ole lopulta pakollista. Se ei inspiroi luovuttamaan tai löysäilemään, päinvastoin. Se oli tärkeintä, mitä tämän viikon aikana tapahtui.

Ihania asioita syksyllä:

  • Kokeilen syksyllä vihdoin balettia! Töistä saadulla kulttuurirahalla kuittasin kurssin aikuisbalettia. Näen silmissäni ne Fantasia-elokuvan virtahevot. Ilmoittauduin myös online-Asahiin, jota on joka perjantaiaamu puoli tuntia. Haluaisin myös käydä Trib3ssa, Pranamassa joogaamassa, salilla ja tehdä välillä Kayla Itsines -treenejä, mutta ihan kaikkea ei vaan ehdi. Yritän olla ottamatta paineita treenaamisen määrästä. Välillä on ihan ok jäädä kaikesta pois ja olla himassa tai mennä Kallion Roundiin syömään pop-corn-suklaadonitsi.
  • Brasilialaisen jujutsun säännöllinen harrastaminen Buli Jiu-Jitsu- seurassa. Aiheesta lisää postauksessa Takaisin tatamille.
  • En omista tv:tä, joten haluan katsoa sitä yökyläillessä. Täällä mökillä TV:tä on tullut iltaisin katsottua. Rakastan leffojen katsomista telkkarista. Joku on tehnyt valinnan puolestasi, eikä tarvitse miettiä, mitä tekisi mieli katsoa ja tehdä siten jokseenkin ilmeisiä valintoja. Tänään tulee Hitchcockin klassikko Takaikkuna (1954), jota en ole koskaan nähnyt alusta loppuun. Olen innoissani siitä. Hello Grace Kelly!
  • Kolmekymppisyyteen kuuluu onnen pohtiminen. Ainakin itse teen sitä paljon enemmän kuin parikymppisenä, jolloin elämä oli monella tapaa huolettomampaa. Aion kerätä muistikirjaani fiksujen ihmisten ajatuksia onnesta ja onnellisuudesta. Tässä muutamia, jotka olen kirjannut ylös tällä mökkireissulla. ”Ihminen on onnellinen, kun kokee kehittyvänsä”. Tämän lausui Erin Anttila HS:lle (4.9.2021). ”Onnellisuus on hyvän olon sivutuote”, sanoo näyttelijä Jessika Grabowsky Kauneus ja terveys -lehdelle (11/2021).
  • Paras vegaaninen omeletti, jota olen syönyt valmistui Fazerin ohjeella. Fazer lähti suhteellisen myöhään vegaanigeimeihin, mutta saattaa mennä takamatkalta ohi. Case in point: Dumle-kaurajuoma ja Fazerina-granola. Fazerilla mennään selvästi all the way. Tulispa Yosa-kaurapala ja kaurasuklaat vielä takaisin. Katso etäpäiväni lounassuosikki >>
  • Toimittaja Eeva Kolun Uusi muusa -sivuston hurmaavat tekstit. Myös Kolun kirja Korkeintaan vähän väsynyt (Gummerus,2020)on suosikki, jonka voisi lukea syksyllä uudestaan, kirjoitin siitä aikaisemmin.
  • Mulla on tunne, että asumisasiat (kodin löytäminen) tulevat ratkeamaan tänä syksynä.
  • Aki Hintsaan liittyvät asiat, eli toimittaja Oskari Saaren kirjoittama Tänään olen elossa (WSOY 2021) ja toimittaja Anna Sievisen sekä fysioterapian professori Hannu Luomajoen (mukana Voittamisen anatomia -kirjassa) yhteinen teos Taltuta kipu  (WSOY 2021).