Varasimme Get Your Guide -appin kautta päiväretken Sorrentosta Caprille heinäkuun alussa. Hinta oli noin 120 euroa henkilöltä. Paikallinen kuljettaja haki aamulla tilataksilla hotellilta ja vei satamaan. Kyytiin tuli myös muita reissuun lähtijöitä. Satamassa odotti iso puukantinen moottorivene, johon tuli lisäksemme 10 henkilöä.

Tyylikkään veneen etuosassa oli pehmustettu ”sundeck”, johon olisin mennyt makoilemaan, jos en olisi pukeutunut lyhyeen hellemekkoon.  Takaosassa oli runsaasti pehmustettua istumatilaa, portaat uimista varten sekä myös käsisuihku meriveden huuhteluun. Opas käytti käsisuihkua myös aurinkolasien putsaamiseen, sillä hän kertoi meriveden pilaavan linssit.  Aallot olivat sen verran massiivisia, että kokematon maakrapu ei pystynyt nousemaan ylös veneessä horjahtelematta tai pitämättä jostain kiinni.

Osa matkustajista oli New Yorkista tai muualta Yhdysvalloista, osa Kreikasta. Veneen kapteeni Salvatore sekä kovaääninen opas, jonka nimeä en muista, olivat italialaisia. Puhuessaan hänen täytyi toki huutaa moottorien äänten yli, mutta hän oli kyllä kuuluva myös veneen ollessa ankkurissa.

Tutustuimme Washington D.C.:stä tulleeseen perheeseen, jossa vanhemmat olivat intialaisia, mutta aikuiset pojat Yhdysvaltain kansalaisia. Pojilla oli jenkeille tyypillisesti vain viikko lomaa ja he jatkoivat vanhempiensa kanssa Sorrentosta Roomaan. Jenkithän usein yrittävät käydä läpi kaikki mahdolliset kohokohdat, kun tulevat Eurooppaan asti lomailemaan. Jaoimme perheen kanssa kaksi taksimatkaa, mikä oli taloudellisesti todella järkevää, sillä Caprin  kuusipaikkaiset ja rättikattoiset taksirumilukset ovat törkeästi ylihintaisia. Moni valitseekin jonottaa satamassa bussia. Myös kävely keskustaan on mahdollinen, mutta jalankulkijoille ei juurikaan ole tilaa. Kapeilla kaduilla kruisailu sujuu paikallisilta, turistia hirvittää. Vasen peili otti osumaa ohi ajaneesta skootterista ja keskustassa myrkynvihreää Birkiniä kantanut, italialaista Carrie Bradshawta muistuttava nainen huudahti vaimeasti mamma mia, kun nosti katseensa puhelimesta sekunti ennen kun hypähti pois taksimme tieltä.

Matkalla Caprille pysähdyimme uimaan. Jahdit täplittävät Caprin saarta ympäröivää vesistöä. Jossain oli jopa valtava puhallettava vesiliukumäki. Välimeren vellovat, turkoosit aallot olivat upeita. Veneeltä sai halutessaan snorklausvälineet. Suola kannatteli ihanasti ja sitä tunsi itsensä osaksi jotain ihmeellistä ja maagista Caprin jylhien, meren pieksemien valkoisten kallioiden läheisyydessä. Muille uiminen oli paljon isompi juttu, moni empi uimaan menemistä, sillä ajatteli veden olevan liian kylmää. Mietin mielessäni avantoharrastustani. Avopuolisoni puhui kreikkalaisen ympäri, jotta tämä hyppäisi veteen. Vedessä killuessaan he kyselivät, onko vedessä haita tai muita kaloja ja halusivat pool noodlelit ( sama kai kuin lötköpötkö?). Opas heitti sipsit tahallaan veteen, melkein newyorkilaisen naisen päälle, houkutellakseen kaloja paikalle.

Uida sai ihan rauhassa, toisin kuin jos olisi pulikoinut Caprin täysillä rannoilla. Uimaan sai mennä myös kotimatkalla. Mitään kiirettä ei ollut mihinkään, kukaan ei hoputtanut, vaikka kaikki eivät käyneetkään uimassa. Olin kiitollinen, että olin pukenut bikinit jo valmiiksi. Niitä ei olisi voinut kovin yksityisesti vaihtaa, kun pelkkä seisominen oli haastavaa.

Vene kiersi Caprin saaren ennen rantautumista.

Teini-ikäinen poika haki meidät kumiveneellä veneeltämme Caprin Marina Piccolan (pieni satama) edustalta ja vei rantaan. Aallot eivät sallineet pääsyä siniseen luolaankaan. Näimme matkalla lähietäisyydeltä vihreän ja valkosen luolan. Paikalliset kapteenit osaavat kyllä hienosti lukea merta ja ohjata paatit todella lähelle rantakallioita.

Caprilla söimme ylihintaista ja keskinkertaista thaimaalaista, kävimme saaren lakipisteessä yksipaikkaisella hiihtohissin tapaisella vekotuksella, joimme kupit reissun kalleinta espressoa (merimatkan jälkeinen vellova olo loppui kuin seinään) ja ostimme muutamia tuliaisia. Maissa oli aikaa viisi tuntia. Alas satamaan laskeuduimme viehättävää, vehreää kujien ja portaikon sekoitusta.

Capri on ultrarikkaiden leikkikenttä, jossa voi shoppailla luksusputiikkeissa, lounastaa huippuravintoloissa tuoreita meren antimia  ja sitten vetäytyä turistilaumojen keskeltä ylenpalttisten luksusjahtien ylelliseen yksityisyyteen. Kuvittelimme sitä juhlien, päihteiden ja seurapiirien yltäkylläisyyttä, mikä syttynee jokaisena kesäiltana.

Opas kertoi innoissaan Jacquemusin hiljattain pidetyn näytöksen kuuluisista vieraista, huippumalleista, jenkkiurheilijoista, Diorin yhteistyökumppaniravintolan lounaan hinnoista (yli 100 euroa) sekä Victoria’s Secretin omistajan Limitless-jahdista. Häntä tuntuivat muutenkin kiinnostavan suunnattomasti rikkaat julkkiset ja heidän elämäntyylinsä. Itse olisin kuullut mielummin Caprin paikallista.

Paluumatkalla opas tarjoili lasit (halpaa) skumppaa ja pienet pussit sipsejä. Kuohuviini oli mainittu jopa retken nimessä, joten siihen nähden sen pikainen, jotenkin arkinen siemailu muovisesta skumppalasista oli vähän antikliimaksi. Emme tosin valinneet retkeä skumpan takia, vaan sen takia, että se oli ainoita retkiä, joihin vielä mahtui viime hetken varauksella.

Lopulta veneen valtavat moottorit halkoivat voimalla turkoosia Välimerta. Istuin  paluumatkalla selkä menosuuntaan katselemassa saarta. Capri muuttui pieneksi pisteeksi horisontissa. Tuskin palaan sinne enää koskaan.

Veneen saavuttessa Sorrenton sataman opas kaivoi kajuutasta itsetehtyä kirkkaankeltaista limoncelloa. Skoolasimme ja kiitimme toisiamme seurasta. Ehkä tujakan juoman takia unohdimme pyyhkeemme kuivumaan kaiteelle satamaan.

Pidätkö Italiasta? Kerro tykkäyksellä!