Disco Ensemble soittaa tällä viikolla viimeiset keikkansa koskaan. Syksyn jäähyväiset huipentuvat Tavastialle, jossa bändi soittaa yhdeksän (!) keikkaa back-to-back. Olin katsomassa keikkaa numero kuusi, jonka bändi soitti itsenäisyyspäivän aattona.

I put my headphones on
Olen kuunnellut bändiä reilusti yli kymmenen vuotta ja kiertänyt ahkerasti heidän keikoillaan mm. Tavastialla, Lutakossa ja eri festareilla. Olen ollut katsomassa heitä myös Porvoossa, Kaapelitehtaalla (The Eastpak Antidote Tour) ja Saksassakin. Olen nähnyt heidät jopa pikkuruisella Jokelan Lampirock-festarilla (2004). Minulle tärkeimmät levyt ovat olleet ja ovat yhä Viper Ethics ja etenkin superkokonaisuus First Aid Kit. Tähän varhaiseen fanitusaikaan kuului olennaisesti myös Fullsteam Recordsin nousu ja sen muidenkin bändien kova diggailu. Omistin ties kuinka monta Fullsteamin edustamien bändien t-paitaa, pinssiä ja kangaskassia.

Fight forever, fight fight forever
Vähän tuntuu siltä, että tämä nämä jäähyväiset ovat elävältä hautaamista. Bändi on potkiva,  riehakas ja paremman kuuloinen kuin koskaan. Viime vuonna HIM jätti teknisesti onnistuneet, mutta vähän tunnepuolella kylmäksi jättäneet jäähyväiset (näin heidät Tuskassa). DE:n lopetuksesta ei tunnetta puuttunut, eikä bändi näyttänyt minkäänlaisia kyllästymisen tai suorittamisen merkkejä, vaikka keikkoja oli runsaasti edessä ja takana, lopetuskiertueen rasituksesta puhumattakaan.

Keikkaa en voi tarpeeksi hehkuttaa. Se oli täydellinen draaman kaareltaan, sisällöltään ja kestoltaan. Ihoni meni samantien kananlihalle kun ensimmäinen biisi First Aid Kitiltä (Drop Dead Casanova) alkoi soida ja karvat pysyivät pystyssä loppuun asti. Usean biisin aikana alkoi muodostua pittiä ja wall of deathia. Kun eräs pittailija ei saanut tarpeekseen hän huusi muille ”Oottekste v*ttu jotain keski-ikäisiä kaikki!?”. No siis varhaiskeski-ikäisiä vähintään, sillä yleisö oli enimmäkseen oman ikäistäni, eli kolmekymppistä porukkaa nostalgiatrippailemassa. Etenkin pre 2010 biisit saivat jengin sekoamaan.

Can you hear the seductive sirens?
Itse intouduin menemään aina supersähäkän Black Euron aikana pittiin bailaamaan. Tuntui, että sisälläni yhä elävä parikymppinen ja huoleton DE-fani veti mut sinne.  Pitti oli hyväntuulinen enkä vuoden BJJ:n harrastamisen jälkeen pelkää osumaa. Hah. Pittailu, Black Euro ja encoressa soitettu This Is My Head Exploding  olivat itselle keikan kohokohtia.

Joskus sitä haluaa kuulla biisin juuri sellaisena kuin se albumilla on. Olen aina pitänyt siitä, että DE soittaa biisinsä pedantisti albumitallenteiden tavoin. He eivät juurikaan versioi tai kikkaile. Mitään ekstraa ei  kuultu myöskään välispiikeissä, jotka pysyivät lyhyinä. Bändi valitsi hehkuttaa pidemmin keikkatiimiään, esim. lava- ja ääniteknikkoja, jotka saivat omat DE-henkiset minibiisinsä.

I know you are tired, but run a little faster if you can
Bändi on tietenkin osiensa summa, mutta etenkin Jussi Ylikosken taituruus ja lavakarisma saivat hienosti tilaa keikalla.  Ehkä nuoruudessa sitä tuijotti enemmän Miikka Koivistoa. Koivisto ei ollut lavalla enää ihan niin räjähtävä ja fyysinen kuin 10 vuotta sitten, mutta sitä sattuu kun me vanhetaan.  Meininki oli juuri sopivan rajua kolmekymppiseen makuun.

So Long, Sisters. Au revoir all sons and daughters
Kiitos Disco Ensemble. Olen voimaantunut, fiilistellyt ja ihan vaan kuunnellut teitä jo yli 10 vuoden ajan. Harva bändi ollut itselle näin merkityksellinen ja harvaan liittyy näin paljon vahvoja, tärkeitä ja hyväntuulisia muistoja.