Enkä mä osannu ku suruuni juoda
Enhän mä osannu ku narkata ja juoda
Pateettisen elämäni sokeri ja suola
Narkata ja juoda – narkata ja kuolla.

Kakka-hätä 77, Narkata ja kuolla (2007)

 

Paksuja harmaita betoniseiniä, ränsistyneitä rakennuksia, kituvia hyönteisiä, foliopaperilla höyrystyviä pillereitä ja köyhistä köyhimpiä ihmisiä. Joonas Neuvosen ja Cadri Cetinkayan dokumenttielokuva Lost Boys (2020) on ankeaa katsottavaa.

Lost Boys kertoo, tai no, en oikeastaan tiedä, että mistä se edes kertoo. Siinä narkataan, menetetään järki, istutaan vankilassa ja kuollaan. Se ei opeta elämästä eikä huumeista.

Kulttidokkari Reindeerspottingista on jäänyt erityisesti mieleen kohta, jossa Jani Raappanan edessä sängyn päällä on iso kasa lääkkeitä pakkauksissaan, muistaakseni Subutexiä. Raappanan ilme on kertakaikkisen onnellinen, kuin lapsella joka saa lahjapaketin. Lost Boys -dokkarissa kukaan ei näytä hetkeään aidosti onnelliselta, vaikka saatavilla on seksiä, huumeita, alkoholia ja näennäinen vapaus seurata jokaista impulssia. Elää vapaasti. On vaikeaa yrittää ymmärtää narkomaanin empatiasta vapaata mieltä, kuten sitä, että Jani ja Antti eivät välitä pätkääkään omista kehoistaan. Katsotaan vain ihan rauhassa, että kuinka naama tai suoni kestää. Narkkaaminen on arkipäivästä, eikä se ne näytä juhlinnalta, mitä se on ehkä joskus näille henkilöille ollut.

Dokkarin naisten haastattelut (Lee Lee ja tämän ystävä) ovat kiinnostavimmat pätkät koko materiaalissa. Tuntuu hurjalta, että hieman päälle parikymppinen nainen toivoo, että asiat ovat paremmin seuraavassa elämässä. Tässä kohtaa miettii, kuinka erilaisissa todellisuuksissa ihmiset elävät, ja kuinka monella tapaa helpommin täällä pohjoisessa voi rakentaa elämää, jos verrataan esimerkiksi köyhään perheeseen syntynyttä kambodžalaista tai suomalaista tyttöä. Dokkarin naisista ei vain tiedä, pitäisikö heitä uskoa vai ei, ja miksi he ovat suostuneet mukaan dokumenttiin. Dokkarin tekijäkään ei oikeastaan paljasta, mitä heistä ajattelee.

En keksi siitä sille, miksi voice-over on tehty englanniksi. Onko syy kaupallinen vai taiteellinen? Hienovaraisesta suomi-intonaatiosta huolimatta se etäännyttää. Jotenkin unohtuu, että tässä ne samat rovaniemeläiset pojat ovat menossa pikakelauksella kohti tuomiopäivää.

Keskittymällä etsimään elämäänsä merkitystä ikuisesta nautinnosta, saattaa päätyä vieraiden maiden kaduille harhaisena tai pahimmassa tapauksessa kuolemaan niille. Lopulta hedonisti elää elämää, joka näyttää valkokankaalta katsottuna kovin merkityksettömältä.