Jos Joaquin Phoenix ei nappaa Jokerista Oscaria, niin sitä palkintoa on ihan turha jakaa enää kenellekään. Oscar myös ohjaajalle. Ja puvustajalle. Ja käsikirjoittajalle. En ole ikinä nähnyt Todd Phillipsin Jokerin kaltaista elokuvaa. Se oli niin kaunis, niin surullinen. Phoenixin suoritus oli niin runollinen, niin vahva.

”I hope my death makes more cents than my life.”

Joaquin Phoenixin roolityö köyhyydessä elävänä, pahoinpideltynä ja mielenterveysongelmista kärsivänä Arthur Fleckina on aivan käsittämätön. Elokuva tuntuu millintarkan ja väkevän roolityön takia jollain tapaa jopa dokumentaariselta. Kuin katsoisit oikeaa ihmistä, et näyttelijää. Myös Phoenixin villevalomainen ulkomuoto vetosi tähän Poison Girliin aika kovaa. Roolia varten Phoenix pudotti painoa nopeasti ja hurjasti ja on elokuvassa alipainoinen. Hahmon eleissä oli myös jotain tuttua esimerkiksi Heath Ledgerin Jokerista, mutten oikein osaa sanoa, että mitä. Haastatteluissa Phoenix on kertonut, että ei hakenut mallia muista legendaarista hahmoa näytelleistä.

Gothamin rappio ja Jokerin nousu hyljeksitystä outolinnusta anarkistien sankariksi ja kaaoksen kuninkaaksi on kaikessa kamaluudessaan niin kaunista, että melkein tekisi mieli itkeä. Vai nauraa? Ehkä nauraa kyyneleet silmissä. Joker-elokuvassa on niin monia toinen toistaan kauniimpia ja synkempiä, tunnepitoisia hetkiä, että niistä ei voi kun nauttia syvästi ja antaa elokuvan viedä.

Jokeria on monessa yhteydessä arvioitu arveluttavaksi elokuvaksi, joka ihannoi sarjamurhaajia ja oikeuttaa väkivaltaisen koston. Vaikea kuvitella, että yksittäinen fiktiivinen elokuva olisi kenellekään sysäys käyttäytyä väkivaltaisesti. Kiusaaminen ja syrjäytyminen ovat sen sijaan vakavia yhteiskunnallisia ongelmia, kuten Kuopion tragediassakin. Tennarissa kaikkien laukut tarkastettiin, joten jonkinlainen savuverho elokuvan ympärillä on.

Eräänlainen  ”kunnianosoitus” sarjamurhaaja John Wayne Gacylle (käytti nimeä Pogo, ja elokuvassa on Pogo’s-niminen klubi) oli jokseenkin arveluttava valinta ja ehkä sekin, että soundtrackille oli valittu tuomitun seksuaalirikollisen, Gary Glitterin musiikkia.

Batman on ollut suosikki supersankarini niin kauan kuin muistan. Batmanin arkkivihollinen Jokeri on ollut hahmona kiinnostava, mutta pelkästään inhottava, ainakin suhteessa melko nuhteettomaan Batmaniin. Rakastin sitä, että Waynen perhe oli elokuvassa enemmän inhottava kuin ihanteellinen. Ehkä rikkaudet onkin kerätty kyseenalaisilla tavoilla?

Joaquin Phoenixin tulkinta narrista tuo synkästä hahmosta esiin uusia, inhimillisiä puolia. Christopher Nolanin Batman-elokuvat, nuo loisteliaat, turboahdetut Hollywood-spektaakkelit olivat toki myös synkkiä, mutta suorastaan hilpeitä filkkoja verrattuna Philippsin Jokeriin.

Joku saattaa pitää tätä elokuvaa liian synkkänä, mutta mielestäni se oli henkeäsalpaavan kaunis.

PS. Elokuvalla on myös uskomaton soundtrack, joka koostuu monesta vanhasta klassikosta.

PPS. Monet Joaquinin Jokerista antamat haastattelut eri keskusteluohjelmissa ovat kivuliasta katsottavaa, koska niissä epäkiinnostavimmat seikat, kuten näyttelijän painonpudotus, tuntuvat olevan se, mistä juontajat haluavat eniten puhua.