Angels in America | Ohjaus ja sovitus: Linda Wallgren |Kansallisteatteri, pieni näyttämö | 25.10.2024
Ensimmäisellä New Yorkin -matkallani 2010 ylimpänä to do -listalla oli napata taksi lennosta Sinkkuelämää-tyyliin sekä nähdä Bethesda-lähde Central Parkissa. Bethesda-lähteen enkeli kun herää eloon HBO:n Angels in American introssa. Olin juuri katsonut sen ennen matkaa. Nyt en ole hetkeen palannut sarjan pariin, enkä ole koskaan lukenut sitä, mutta se on yksi niistä kulttuurielämyksistä, jonka vaikutusta itseen on vaikea kuvailla.
Homoseksuaalisuus, Reaganin Amerikka, hallusinaatiot, kylmä sota, juutalaisuus, lääkkeet, rasismi, kuolema, kuoleman jälkeinen elämä, AIDS, tuska, valheet, usko, rakkaus ja toivo. Angels in American teemat ovat valtavia. Miten ne on kaikki saatu mahtumaan yhtäaikaa niin rehelliseen ja kiinnostavaan tekstiin?
Eräs katsoja kertoi väliajalle poistuttaessa seuralaiselleen ollessaan huolestunut siitä, että näytelmä olisi liian kokeellinen, sillä sen juliste oli antanut siitä viitteitä. Siinä näyttelijät poseeraavat vähissä vaatteissa maalitahrojen peittäminä. Huoli osoittautui turhaksi, näytelmä oli uskollinen HBO:n mestarilliselle tv-sarjalle.
HBO:n suurenmoinen, koskettava minisarja voitti kaikki palkinnot ja sen näyttelijöihin lukeutuivat elävät legendat, kuten Al Pacino, Meryl Streep ja Emma Thompson. On mielestäni uskomaton saavutus, että kotimaisessa teatterissa kotimaisten tekijöiden ja näyttelijöiden voimin saadaan monumentaalisen, kompleksisen ja suvereenin teoksen tulkinta seisomaan omilla jaloillaan. Tai ehkäpä nousemaan omille siivilleen. Tuore, esikuvaa kunnioittava, mutta ei maahan asti kumartava ja tietenkin kaiken lisäksi pistävän ajankohtainen. Upea kokonaisuus teki todella suuren vaikutuksen, vaikka olen aina arvostanut suomalaista teatteria (käsikirjoitusta, lavastusta, puvustusta, valaistusta, tiloja jne.) ja kotimaisia ammattinäyttelijöitä. Nythän teattereiden taloudelliset mahdollisuudet hieman kaventuvat esittävän taiteen valtiontukien leikkauksilla, vaikka juuri Kansallisteatteri säästyi näiltä toimenpiteiltä oman rahoituslain takia.
Näytelmän kesti väliajan kanssa neljä tuntia. Alkuperäisen pituus on melkein seitsemän tuntia. Kansallisteatterin mukaan kirjailija Tony Kushner oli antanut luvan tälle lyhennetylle käsikirjoitukselle, jonka teossa hän ei ole ollut suoraan mukana. Etelä-Savosta Helsinkiin tämän näytelmän takia tullut ystäväni kehui Juho Gröndahlin uutta suomennosta erinomaiseksi.
Kristiina Halttu on toki tuttu ja Aksa Korttilan taitoja olen ihaillut Aikuisten Yolana (luulin häntä muuten näytelmän ajan Vilma Melasniemeksi, hah), mutta monet muut näyttelijät näin vasta ensimmäisen kerran. Kaikki loistivat yhtä kirkkaina. Erityisen karismaattinen oli Inke Koskinen. Toki hänen roolinsa näytelmässä nostaa hänet kirjaimellisesti muiden yläpuolelle.
Istuin ystävien kanssa rivillä kaksi. Näyttelijät asettuivat eräässä kohtauksessa istumaan lavan reunalle, noin metrin päähän. Jokainen hienovarainen ele ja katse täynnä merkityksiä oli vaikuttavaa seurattavaa. Otto Rokkan näytteleminen tuossa kohtauksessa oli käsittämättömän kaunista. Angels in America kuuluu nähdä intiimissä tilassa, mahdollisimman lähellä lavaa. Pieni näyttämö tekee näyttelijöistä vielä suurempia.
Ainoastaan neljännen seinän rikkova loppukohtaus teki tietoiseksi, että seuraa näytelmää eikä hallusinoi fantasiaa ylhäällä pilvissä. Yleisö nousi penkeistään antamaan kovaääniset aplodit seisten. Suurin osa tulevista näytöksistä on loppuunmyytyjä. Koitan vielä ehtiä katsomaan tämän toisen kerran.
Jätä kommentti