Kuvan iloinen fiilis vanheni nopeasti, kun luin lääkärin tekemästä yhteenvedosta, että liikuntakieltoni on voimassa neljä viikkoa. En saa tehdä mitään, mikä nostaa sykettä liikaa ja aiheuttaa rintatuntemuksia.  Seuraavat viikot tulevat olemaan todella raskaita sekä itselle että lähipiirille. Mun paineenpurkamisventtiili on tukittu, joten saatan räjähtää. Pyydän jo valmiiksi anteeksi kärttyisyyttäni ja alakuloisuuttani.

Myokardiitti, aka sydälihastulehdus. Jos ei ota tosissaan toipumista, äkkikuolema on mahdollinen, vaikka omani määriteltiin lieväksi. Jouduin päivystyksestä vuodepaikalle ja sieltä osastolle. Olin kaksi yötä sairaalassa. Multa otettiin lähemmäs 10 verinäytettä, monta kertaa verenpaine, kaksi kertaa EKG, pari virtsanäytettä, sydänultra ja keuhkoröntgen. Yöt nukuin vaaleanpunaisissa sairaalavaatteissa ja resorittomissa sukissa, ja olin kiinni antureissa, jotka seurasi mun sydäntä. Tapasin päivien aikana pari erikoistuvaa lääkäriä, kardiologin sekä lukemattomia hoitajia ja HUSin muuta henkilökuntaa. Annan kaikille arvosanaksi kympin, ihan jokaiselle. Aion kirjoittaa ylistävät palautteet HUSille. Erinomaista hoitoa ja kohtelua kaikilta. Olin tosi hyvissä käsissä ja lähtiessäni kardiologiselta tunsin olevani hyvässä fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa. Sain vielä ennen lähtöä oman ruokavalion mukaisen viimeisen ateriankin. Hyppy hiljaiselta yhteisölliseltä osastolta aulan kaoottiseen ruuhkaan tuntui hetken epätodelliselta kaiken koetun järjestyksen ja sairaalarutiinien jälkeen.

Sairaalasta lähtiessäni saamani hengästymiskielto oli kaksi viikkoa, minkä olin hyväksynyt, mutta sen tuplaantuminen myöhemmässä lausunnossa sai mut itkemään. Treenaan mieluiten joka päivä ja mieluiten kovaa, joten en varmaan edes tiedä, kuka olen kuukauden päästä. Välttelen liukuportaita ja hissiä sekä kävelen melkein kaikki matkat puolijuoksua. Hidastan vauhtia vain lomalla tai kävelyseuran pyynnöstä.

Kesällä aloin käydä Vallilassa Motivuksella BJJ:tä tukevassa voima- ja kestävyystreenissä ja olen päässyt koko syksyn treenaamaan melko tasaiseen tahtiin. Hiljattain aloitin kisatreenit, joilla halusin tukea etenkin kisaamiseen olennaisesti liittyvää psyykkistä puolta. Olin hyvässä vauhdissa ja kovasti odotin, että pääsen lunastamaan shekin, jonka olin itselleni kirjoittanut.

Peruin hetki sitten BJJ:n SM-kisojen ajaksi varatun hotellihuoneen ja  perun pian myös SM-kisojen ilmoittautumisen, jonka olin vastoin tapojani tehnyt kerrankin ajoissa. Yleensä jään sitä vatvomaan, vaikka hautomisen vaikutus kisoihin valmistautumiseen on lähinnä negatiivinen. Olin vähän jo pohtinut, että nämä SM-kisat ovat mulle viimeiset, sillä muut osallistujat on usein puolet mua nuorempia. En kyllä haluis, että mun BJJ-kisailu loppuu tällä tavalla sydäriin, vaikka vanha olekin. Lol.

Nyt tuntuu, että kaikki tehty työ valuu hukkaan. Kaikki se momentum, jota olen rakentanut on nyt poissa. Lihakset häviää, kunto romahtaa, paino nousee, eristäytyminen alkaa ja psyykkinen alamäki odottaa. Treeni ja hengästyminen on mun juttu, ne saa mun olon hyväksi. Ne kuuluu mun elämään ja tekee musta paremman ihmisen.  Nyt se olo, mikä niistä tulee, täytyy löytää muualta. En tiedä, mistä hitosta sitä etsin. Kaiken lisäksi kaikissa treeneissä se hienous tulee myös niistä ihmisistä siinä ympärillä ja niiden kanssa tekemisestä, nyt olen eristyksissä. BJJ-yhteisöltä sain tämän kaiken keskellä todella paljon tsemppiviestejä, joista liikutuin ja olen edelleen kiitollinen. Moni tietää, miltä tuntuu, kun on terveyden kanssa haasteita. Moni tietää, miltä tuntuu, kun ei saa treenata, vaikka haluaa.

Mutta kuka olen ilman rakkaita harrastuksia, ilman BJJ:tä ja sen yhteisöä? Tämä saa tietenkin pohtimaan, että mitään ei tulisi rakentaa yhden kortin varaan. Terveys voi mennä koska tahansa, mitä tahansa voi sattua milloin tahansa. Tarvitaan psyykkistä resilienssiä, että pystyy sopeutumaan vallitseviin olosuhteisiin, vaikka uudet olosuhteet murskaisivat unelmat ja tavoitteet, kääntäisivät arjenkin päälaelleen.  Survival of the mentally fittest. 

Moni joutuu terveydellisistä tai vaikka perhesyistä olemaan paljon pitempäänkin poissa treeneistä, mutta omasta kohtalosta on kyllä vaikea olla ulisematta. Olen surullinen, turhautunut ja kiukkuinen ja koitan parhaani mukaan kääntää tätä niin, että on aikaa tehdä niitä juttuja, jota en ole tehnyt pitkään aikaan, kuten joogaa ja kehonhuoltoa. Voin myös mennä katsomaan treenejä ja kisoja, ilmoittautua seuraaviin mahdollisiin. Mikään näistä ajatuksista ei herätä kyllä minkäänlaisia ilon tunteita just nyt. Kun en ole iloinen tai mieli on jostain syystä maassa, tiedän, että kova treeni auttaa. Huh. Tästä tulee kyllä vaikeaa. Vielä vuoden ankeimpana aikana.

Aion velloa tunteissani hetken, kunnes osaan nähdä tämän asian niin, että pääsinpä vähällä, kävipä tuuri ja onneksi asun Suomessa.

___

Oletko saanut hyvää erikoissairaanhoitoa Suomessa? Kerro sydämellä!