Olen nyt aika monta vuotta elänyt niin, että harrastukseni, työni ja kotini ovat eri paikkakunnilla. Huolellisella suunnittelulla tästä sirkuksesta on tullut jotain, mutta sivuvaikutukset, kuten väsymys ja kiireen tuntu, ovat olleet jatkuvasti läsnä. Nyt joulukuussa tein 2000-luvun työelämän perustempun, irtisanouduin vakkariduunista ilman, että vakkariduunia on luvassa. En tämän tempun myötä edellenkään työskentele kotipaikkakunnallani Helsingissä, mutta tulevaisuudessa lähempänä sitä ja huomattavasti paremmilla julkisilla yhteyksillä.

Aloitan työt tammikuussa vuoden pituisessa projektissa tutulla työnantajalla. Kukaan ikäisistäni ei pitänyt ratkaisuani mitenkään järjettömänä, enkä pidä sitä itsekään. Ratkaisussa oli mukana järki ja sydän. Haluan voida paremmin, eikä tulevan duunin parempi palkka ole myöskään pahitteeksi näin pääkaupunkisedun hintoja maksaessa.

Uusi, vanha duuni
Irtisanouduin siis nyt maanantaina vakkariduunistani, jonka olin aloittanut kesäkuussa 2018. Toisesta vakkariduunista, joka mulla on koskaan ollut. Päätös tuntuu enimmäkseen hyvältä, vaikka jätän taakseni huumorintajuisen, virkistävän rehellisen ja ammattitaitoisen markkinointi- ja viestintätiimin, jolta olisin voinut oppia vielä paljon lisää. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä kaikkea mahtavaa he saavat aikaan. Olin mukana myös mielenkiintoisissa sosiaalisen median ja markkinoinnin kehitysprojekteissa, jotka nyt jäävät jonkun toisen vastuulle.

Kenties suurin syy vaihtaa vakkarista pätkään on pitkä työmatka, joka kävi kalliiksi sekä lompakolle että omalle hyvinvoinnille. En ehkä ihan tiennyt,  mihin ryhdyin kun otin työn vastaan 60 kilometrin päässä kotiovelta. On niitä pidempiäkin työmatkoja, mutta ilman autoa päivittäinen matkustusoperaatio meni näin: kävely sporapysäkille n. 4 min (joskus juosten 2 min)- sporalla rautatieasemalle  n. 10  min- rautatieasemalta junalla n. 45 minuuttia Hyvinkäälle – kävely työpaikalle 10-15 minuuttia.  Yhteen suuntaan n. 1h 15 min ns. hyvänä päivänä. Vain kaksi yhteyttä tunnissa, eikä niistä kumpikaan ideaali.

Palaan työnantajalle, jonka palkkalistoilla olen ollut kaksi kertaa aikasemmin. Olen otettu, että minut valittiin mukaan. Työpanokseeni ollaan siis oltu tyytyväisiä. Porukka on osin vaihtunut, mutta suurimmaksi osin tuttu. Tulen myös jälleen työskentelemään isosiskoni kanssa. En osaa vielä kuvitella, millaisia tunteita herättää nähdä tuttuja kasvoja taas päivittäin.

Ennen uuden duunin aloittamista pystyn pitämään viikon mittaisen loman ja vuoden ekana viikkona viettää pidennetyn viikonlopun Krakovassa kahden hyvän ystävän kanssa. Kaiken epävarmuuden ja epämukavuuden jälkeen olen loman tarpeessa. Varmaan sairastun sitten niin kuin kunnon duunarin kuuluu.

Kamppailuseuran vaihto
Toinen iso muutos elämässäni on kamppailuseuran vaihtaminen. Olen ollut Järvenpään Kehäkarhujen jäsen jo monta vuotta. Ensin aloitin kuntonyrkkeilyn ja sitten hurahdin brassi jiu-jitsuun. Liityin seuraan asuessani Järvenpäässä, enkä olisi ikinä uskonut, että jaksan käydä Helsingistä käsin treenaamassa useampana päivänä viikossa. Niin olen vain käynyt ja vastaanottanut ihmetteleviä katseita aiheesta puhuttaessa. Toki treenipaikka on ollut työmatkani varrella. Olenkin usein jäänyt töistä lähdettyä Järvenpäässä asuvan äitini luokse syömään ja nukkumaan ennen treenejä. Kiitos äiti tätäkin kautta.. Työpaikan vaihdon myötä ei ole enää järjen hiventäkään treenata Järvenpäässä, jonka takia olen etsinyt uutta seuraa ja lähetellyt muutamia tiedusteluja helsinkiläisille klubeille. Uskon nyt löytäneeni minulle sopivan seuran, jossa aloitan tammikuussa 2019.

Jään kyllä kaipaamaan kehäkarhuja ja etenkin ystäviä, joita olen siellä saanut. En usko, että yhteys läheisimpiin treenikavereihin tulee lopullisesti katkeamaan, mutta kun on nähnyt (ja koskettanut fyysisesti)  BJJ-ystäviä 3-5 tuntia viikossa joka viikko, niin muutos toisenlaiseen treeniarkeen tuntuu aluksi varmaan absoluuttiselta, ja saatan tuntea oloni yksinäiseksi. Toivon, että tutustun nopeasti uusiin tyyppeihin ja että saan uudesta seurasta ystäviä. BJJ-piireissä tuntuu enimmäkseen liikkuvan avointa ja ystävällistä porukkaa, joten en ole kauhean huolissani tästä.  Ykköshaaveni on kehittyä lajissa ja uuden seuran lukujärjestys vaikuttaa tiiviimmältä ja monipuolisemmalta (seurassa on noin viisinkertainen harrastajamäärä nykyiseen verrattuna) ja siten helpommin omaan aikatauluun sovitettavalta.

Joten vuosi 2019 alkaa parilla pamauksella. Katsotaan mihin vuosi mut vie eri elämänalueilla. Ehkä sinne, minne annan sen viedä.
Muutos on ainoa, mikä on pysyvää, vai miten se nyt meni.

Toivon menestyksekästä vuotta 2019 sinulle!