Radetzky-marssin tahtiin taputtaminen

Viereisillä penkeillä kuiskuteltiin, että liput Wienin filharmonikkojen perinteiseen uudenvuodenkonserttiin maksavat tuhansia euroja.

Kyseinen uuden vuoden konsertti kuuluu joulun ja vuodenvaihteen perinteisiin samalla tavalla kuin kreivitär Sophien 90-vuotisjuhlat, vaikka sitä ei edes aina muistaisi katsoa.

Tuskin tulee mahdollisuutta päästää maailmankuuluun uv:n konserttiin, joten onneksi sain kokea Schönbrunnin linnanorkesterin edullisemman version elämyksestä.  Seurueessamme koettiin kaikenlaista. Äitini kyynelkanavat aukesivat spontaanisti ja siskoni meinasi nukahtaa. Klassinen musiikki toimii hänelle tuutulauluna.

Schönbrunnin linnanorkesteri soitti matineassa kauniisti. Konserttiin kuului myös sketsimäisiä osuuksia, jotka olisin jättänyt pois ohjelmasta. Mies esittämässä naista peruukki päässä ei ole kovin hulvatonta, vaikka se oli tehty jotenkin hyvin viattomalla ja ei-provokatiivisella tavalla. En myöskään ymmärtänyt, miksi kapellimestari suuteli sata kertaa konserttimestarin kättä. Itävalta on edelleen joissain asioissa huomattavasti konservatiivisempi maa kuin Suomi. Ehkä muutokset tulevat nopeammin merta pitkin? Turhasta hupailusta huolimatta konsertti oli tunnelmaltaan juhlava ja toi joulunajan fiilikset hetkeksi takaisin. Johan Strauss vanhemman Radetzky-marssin tahtiin taputtaminen meni tv:stä tutulla mahtipontisella tavalla ja tuntui energisoivalta musiikkitalon ylälehterilläkin. Tonava kaunoinen (An der schönen blauen Donau) oli juuri niin loistelias kuin odotin. Konsertin karismaattisimmat esiintyjät olivat sopraanot Jenifer Lary ja Simona Eisinger, jotka lauloivat yhdessä ja erikseen.

Schönbrunn on erityinen paikka, sillä se oli ensimmäisiä nähtävyyksiä joissa vierailin muutettuani Wieniin. Kävin Schönbrunnin puutarhassa monta kertaa ihan vain kävelylenkillä. Linnoissa ja palatseissa usein parasta ovat tilukset.

Itävaltaan liittyvät asiat tulevat aina olemaan vähän kiinnostavampia kuin muut ja olen tyytyväinen, että vietin siellä paljon aikaa. Schönbrunnin linnanorkesterin konsertista saattaa hyvinkin tulla vuosittainen nostalgiatrippi.

Kisa- ja lauantaitreenit

Bulilla voi nykyään treenata BJJ:tä myös lauantaisin ja olen tehnyt pitkän tauon jälkeen paluun kisatreeneihin. Lauantai on yksi parhaista päivistä treenata. Kunnon treenin jälkeen voi hyvillä mielin aloittaa viikonlopun vieton. Kisatreeneissä käyminen hieman hirvittää joka kerta, sillä meno on kovaa. Silti juuri kaikkensa antaneena kelpaa lähteä kotiin lepäämään. Tarkoituksena on myös olla kisoissa paremmassa iskussa.

Liiketoiminnan opinnot

Yhteiskuntatieteilijä hyppää oikeiden asioiden kimppuun! Aloitin liiketoimintaan liittyvän kokonaisuuden opiskelun. Tykkään tosi kovaa keskittyä aiheeseen, mikä ei juuri nyt liity omaan työhön. Todella virkistävää ja sivistävää. Haluan saada hyviä numeroita. Ensimmäinen tentti on reilun viikon päästä.

Barbenheimer

Molemmat vihdoin nähty. Barbie tuli katsottua viime vuonna Finnkinon aamunäytöksessä (suosittelen ajankohtaa) ja nyt vihdoin tuli vuokrattua Oppenheimer. Toinen on elokuva isolla E:llä ja toinen viihdepläjäys. Kummassakaan ei ole nais-tai miesvihaa. Molemmat onnistuneita omissa genreissään, toinen onnistunut elokuvataiteena. Toisesta pidin valtavasti.

Vegemessut

Ensimmäistä kertaa Vegemessuilla! Ihana tunnelma ja vaikka mitä herkkuja! Maistiaisia oli todella niin paljon, että niillä olisi täyttänyt vatsansa moneen kertaan. Kotiin tuli vietyä Eleplantin voirasia (täyskokoisen sai ilmaiseksi), virolaisia herkkusnäcksejä, Truben muhkeita korvapuusteja ja Unlimited-piirakoita. Kaikki olivat superhyviä.  Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan. Hyvin järjestyt ja sunnuntain ensimmäisen slotin viimeisellä tunnilla oli sopivan väljää. Pisin jono taisi olla OddlyGoodin maistatukseen. Vielä en ole nähnyt Banoffee Barista -tuotetta lähikaupassa, mutta sitä haluan kahvijuomien suurkuluttajana kokeilla. Tykkään tosi paljon OddlyGoodin hasselpähkinäversiosta, vaikka ei se liene oikeata pähkinää nähnytkään.

Telkkuhommat

Suomalainen menestysresepti

Tyhjistä hyllyistä ja laareista päätellen kaikki kilpailijat saivat tuotteilleen todella merkittävää näkyvyyttä heti Suomalaisen menestysreseptin päätyttyä. Katsoin lyhyitä vilauksia jaksoista ja finaalin viimeiset 15 minuuttia. Pakastimessa odottaa Bakarikan keksitaikinaa ja jääkaapissa on puoliksi syöty Tofunkaltainen. Maistoin myös Airfryerissa valmistettuja Köftiksiä sekä Twisted Oatesin omena-kinuskipullatuorepuuroa. Rebl-eatseja en ole vielä ehtinyt maistaa, mutta ne kiinnostavat uusista tuotteista eniten. Suolaisia vegaanisia välipaloja on aika vähän tarjolla ja Reblin carbonara ja pullat & muusi ovat ihan laittoman hyviä valmisruoiksi.

True Detective – Night Country

En kestä kauhuleffoja tai splättereitä. En kestä väkivaltaa. Kuvat eivät jätä mua rauhaan ja näen painajaisia.  Huonoon sietokykyyni nähden olen nähnyt liikaa. Alakouluikäisenä näin vähän vahingossa kohtauksen Braindeadista: mummo syö keittoon tipahtaneen korvansa. Menin vahingossa leffaan katsomaan The Ringin amerikkalaisversion. Lopussa olin kaksinkerroin penkillä toinen käsi silmien peittona. The Sopranosissa mies pahoinpitelee naisen hengiltä ja toisessa kohtauksessa nainen raiskataan parkkihallissa. Marienhofissa nainen raiskataan autossa. Sarja näytettiin päivällä 90-luvulla. Nähtyäni Blair Witch Projectin en nukkunut koko yönä. Hostel II -leffassa pienet pojat pelaavat jalkapalloa naisen päällä. Kieltäydyin pitkään katsomasta Tarantinon elokuvia.

Joskus myös draamojen tai trillereiden kohtaukset voivat olla brutaaleja ja ikuisen muistijäljen jättäviä, vaikka niissä itsessään ei olisi väkivaltaa. Tunnelataus tai paljastus on vain niin kamala, että se porautuu syvälle. Kun nukkekodin lattia on tehty murhattujen lasten hampaista, kun äiti ui rantaan uppoavasta autosta, jossa lapsi edelleen on tai kun joku huutaa sydänverellä, että what’s in the box?

En tiennyt, mihin olin ryhtymässä kun katsoin True Detectiven ekan jakson. Matthew McGonaugheyn ja Woody Harrelsonin läsnäolot tuntuivat tuovan jonkinlaista turvan tunnetta. Sarjan oli hiton hyvä ja samalla synkkyydessään hirveä. Metsä on ikuinen symboli vaaralle ja tuntemattomalle.

Syytän Jodie Fosteria, että aloitin uusimman kauden, joka on osin aitoa horroria. Täytyyhän sarja nyt nähdä loppuun ja katua sitten myöhemmin, kun herää painajaisesta. Kuka leikkiin lähtee, eikö niin?  Joillekin kauhun tunteita voi aiheuttaa se, että tällä kertaa antologian pääosassa on kaksi naista.

Agentit

Katsoin Areenasta ranskalaisen Agentit-sarjan (Dix pour Cent). Tämä oli kuulemma hitti jo koronavuosina. Sarja on vähän kuin aikuinen, vakava versio Emily in Parisista. Opettelin samalla ranskankielisiä fraaseja ja taidan katsoa sarjan uudestaan kielen opiskelun hengessä. Eurooppalaiset sarjat (ja elokuvat) ovat usein jotenkin niin paljon antoisampia kuin amerikkalaiset. Näyttely on hillitympää mutta tunteet samalla syvempiä.

Lasipäivä

Kuvassa olen Riihimäen lasimuseon edustalla. Lauantaina 25. tammikuuta lasimuseolla oli lasipäivä, josssa keräilijät myivät lasiesineitä. Viime vuonna löysin Nanny Stillin Sulttaani-sarjan kynttilänjalan, tänä vuonna lähdin tyhjin käsin. Tämän hetken hitti on kuulemma Nanny Stillin Pajazzo-maljakko. Näyttää siis siltä, että 70-luku tulee takaisin ryminällä, mistä myös Mileyn Grammy-look antoi viitteitä. En ole ihan varma mitä mieltä olen 70-luvun estetiikasta, täytyy varmaan kysellä asiasta lisää sen eläneiltä.