Viimeaikaiset postaukset ovat olleet päiväkirjamaisia. Avautuminen auttaa! Sori typeristä hissikuvista, joita on vielä nyt nolosti kaksi peräkkäin.

Tämä aamu oli erityisen ihana. Tunsin oloni aidosti virkeäksi ja valmiiksi vastaanottamaan kaikkea hyvää.

Herättyäni aloin kuunnella Taltuta kipu –kirjaa, join pari kuppia kahvia kauramaidolla ja söin proteiinipatukan. Protskupatukka-aamupalasta on tullut vähän huono tapa, mutta kun se on vain niin kätevää.

En ole pitkään aikaan innostunut mistään kirjasta. Olen aloittanut varmaan kymmeniä viimeisten kuukausien aikana, mutta en ole ollut imus. Imussa oleminen näkyy siten, että suosittelen sitä kaikille joka paikassa ja sitten piinaan ihmisiä kyselemällä, ovatko he jo lukeneet kirjan, missä kohtaa he ovat menossa tai mitä mieltä olivat kirjasta. Taltuta kipu –tietokirjaa on kertakaikkinen ilo kuunnella.  Anna Sievinen (opiskelin hänen kanssa samaan aikaan Tampereen yliopistossa ja tuntuu, että kaikki siellä niihin aikoihin opiskelleet ovat kirjoittaneet kirjoja paitsi minä) on erinomainen toimittaja/kirjoittaja. Hannu Luomajoen lähestymistapa kivun ja vammojen hoidossa on raikas: veitsen, pistosten, kuvantamisten ja lääkkeiden vähentäminen ja hyvän fysioterapian lisääminen.Toivon Annalta ja Hannulta lisää kirjoja!

Aamukahdeksan aikaan töihin kävellessä kuvasin auringonnousua ja kuuran kuorruttamia vaahteranlehtiä Ilolanpuistossa. Ulkoilu pienessä pakkasessa toppatakissa tuntui ihanalta. En lakkaa olemasta hyvilläni siitä, että voin kävellä töihin alle kymmenessä minuutissa. Joskus töihin matkustaminen vaati kaksi kulkuneuvoa (spåra ja juna) sekä kävelyä ja vei yhteensä 1,5 tuntia suuntaansa. Duunisähköpostissa odotti kutsu verkkolehden konseptointitilaisuuteen. Pitkästä aikaa ihan oikea, kasvokkain tapahtuva työpaja! Päiväduuni on tuntunut pitkään enimmäkseen vain pään pitämiseltä pinnalla. Tänään se tuntui vaihteeksi toisenlaiselta.

Viime viikko oli töiden kannalta aivan hullu, mutta onnistuin pitämään huolta siitä, että pääsin tekemään lempipuuhaani: liikkumaan. Kävin BJJ:ssä, uimassa, HIIT-treenissä, baletissa ja joogassa. Ehkä juuri tämä on syy, että toipuminen kovasta kuormasta on lähtenyt nopeasti käyntiin. En jättänyt väliin lempijuttujani edes kovimpien työpaineiden keskellä. Ruokavalio ei kyllä ollut kaikista kauneinta katsottavaa. Yhtenä iltana söin iltapalaksi sipsejä, yötöissä perjantaina söin kollegan tuoman pistaasipullan ja lauantaina töiden jälkeen tilasin Bun2Bunin vegaanisia nugetteja, friteerattua kukkakaalia ja hain kaupasta Cokis Zeroa. Kaikki maistui ihanalta ja mitään en kadu. Uusi päivä, aamu, viikko ja kuukausi ovat aina uusia mahdollisuuksia tehdä edellistä parempia valintoja.

Tein jonkin aikaa sitten tietoisen päätöksen vähentää päivätyön ulkopuolisia velvollisuuksiani (esim. freelance-duuneja ja neuvostotoimintaa), ja nyt mietin, teenkö niin sittenkään. Nyt kun olen pahimpien työkiireiden jälkeen vähitellen palautumassa maltillisempaan elämänrytmiin, huomaan pohtivani uuden kuorman kasaamista -tai oikeastaan pitämistä kiinni nykyisestä kuormasta-. Entä jos en pidäkään elämästä ilman kiireitä? Onko mahdollista hankkia  ”kivempia” kiireitä? Ehjä palaan sen kirja-aihion pariin, jonka aloitin joitakin vuosia sitten. Tosin jaksaako kukaan enää yhtäkään milleniaalin autofiktiota? Ainakin voisin osallistua kirjoittamisen kursseille, haluaisin oppia kirjoittamaan paremmin.

Kirja-aihiota kypsytellessä voi tehdä muuta kivaa:

–        Ystävien kanssa ekstrapitkä, perinteinen pikkujouluviikonloppu vuokramökillä Ruovedellä lähestyy. Olen niin valmis heittämään kannat kattoon! Tosin villasukissa. Me ollaan vanhoja, suurin osa lapsiperheellisiä jarruja ja se on parasta.

–        Viikonloppuna perheen kanssa syömään Chéri-ravintolaan juhlistamaan isänpäivää. Siskon valinta. Se tietää aina kaikki place-to-be’t, vaikka ei edes asu Helsingissä.

–        Hankin Allas Seapooliin viiden kerran kortin hyvällä alella. Merivesiallas, täältä tullaan!

–        Uusi Wes Andersson –elokuva pyörii teattereissa. Siinä on ihana, vanhaa keskiaikaista kenkää muistuttava Timothée C.

–        Duuniporukan kanssa pian loppukaronkka! On aika juhlia, vaikka samalla sanotaan toisillemme hyvästit tiiminä.

Ps. Tähän loppuun aivan random juttu, MUTTA. Maailmani romahti kuin soufflé, kun luin, että resepteillä ei ole tekijänoikeuksia! Välillä  tuntuu, että joka toinen on joku maaginen reseptinkehittäjä-huippukokki, niin sitä voikin vaan pölliä laillisesti minkä tahansa reseptin, vaihtaa vaikka karhunvatukan boysenmarjaan ja olla silleen, että tää resepti vaan ilmesty mulle. WTF. Trust no reseptimaakari.