En ole pitkään aikaan kirjoittanut työstäni mitään. Tiivistetysti voisin sanoa, että niin etuovista kuin takaikkunoista on puskenut muutoksia, kuten uusia työkaluja ja -tapoja, tiimikavereita, esihenkilöitä, strategioita, organisaatioita ja työtehtäviä. Muutaman vuoden aikana on tullut myös hyvästeltyä yksi jos toinenkin kollega. Olen aina lähtökahvien ja -karkkilaatikoiden keskellä tuskaillut oman paikkani ja valintojeni kanssa.

Olen kysynyt itseltäni lukemattomia kysymyksiä kuluneiden kuukausien aikana. Missä haluan kehittyä ja mistä oppia lisää? Missä olen todella hyvä? Millaista työtä haluan tehdä? Mitä kokemusta janoan? Juuri nyt ei janota niin paljon, ja mieli on tyyni ja melko vapaa suurimmista kysymyksistä. Ilmassa väreilee muutamia kivoja duuniin liittyviä asioita, parista teki mieli kirjoittaa sananen.

Iäkäs, ihana

Olen töissä viestintäasiantuntijana sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialla. Viime vuoden sijaistin kollegaani Helsingin kaupungin sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen koordinoivana viestijänä. Tuona aikana tutuksi tulivat helsinkiläissenioreiden asiat.

Hesarissa julkaistiin tiistaina 10.1. kaunis artikkeli Helsingin kaupungin Myllypuron seniorikeskuksen Myllyjoutsenet-balettiryhmästä. Ryhmä koostuu pääosin paikallisista ihmisistä, joiden ikä ei ole este vaativana ja fyysisenä pidetyn tanssin harrastamiselle.  Liikutuin juttua lukiessa, se kuvaa ikääntymistä kauniisti olematta tippaakaan pateettinen. Teen työni takia päivittäistä mediaseurantaa ja sosiaali- ja terveyspalveluista kirjoitetut jutut ovat useimmiten kovaa uutisointia työvoimapulasta, jonoista ja kriiseistä. Harvemmin saa lukea juttuja ihan tavallisesta arjesta, jossa ei olisi isoja vaikeuksia. Välillä itsekin sokeutuu alan hyville asioille. Joskus miettii, että onko mitään hyvää? Tämänkaltaiset artikkelit ovat harvinaisuudessaan pysäyttäviä ja upeita, vaikka jutun toimittanut Maija Aalto tviittasikin: ”Tässä oli jotain epätodellisen kaunista ja uljasta. Semmoinen tuskin kiinnostaa ketään.”

Jutun lukeminen tuntui samalta, kun olisi hengittänyt syvään ja sulkenut silmät, uppoutunut hetkeksi maailmaan, jossa ei ole aikaa, tavoitteita tai päämääriä, pelkkää pehmeää tilaa, jossa olla rauhassa oman elämänkokemuksensa ja kehonsa kanssa.

Jutussa mainittu seniorikeskus Myllypurossa on yksi Helsingin on 10 seniorikeskuksesta. Näiden paikkojen olemassaolosta tuskin monikaan edes tietää, jos oma läheinen ei asu sellaisessa. Sellaisia kuitenkin on ja niissä tapahtuu paljon pieniä kivoja asioita, joista onneksi jotkut pulpahtavat pinnalle tällä tavalla.

Olin viime keväänä kirjoittamassa näiden seniorikeskusten esittelytekstejä uudistaessamme Hel.fi-verkkosivuja. Keskukset omaleimaisine piirteineen kävivät enemmän tai vähemmän tutuiksi. Henkilöstön kanssa oli aina mukava työskennellä viestinnän asioissa, vaikka asiat eivät olleet aina mukavia.

Keskustelun vetäjänä CMAD:issa – aiheena sosiaalinen media julkisella puolella

CMAD (lausutaan milloin mitenkin, kuten ”smad” tai ”cee-mad”) on Johanna Janhosen masinoima tapahtuma some- ja yhteisömanagereille. Se on järjestetty ensimmäisen kerran yli kymmenen vuotta sitten. Tässä ajassa ala on kehittänyt ja kasvanut kohisten sekä paukkuen, koko ammattikuntaa ei hetki sitten edes ollut olemassa. Joitakin vuosia sitten eräässä työhaastattelussa rekrytoija kysyi vilpittömän kiinnostuneesti minulta, mikä oikein on mainitsemani yhteisömanageri, kun kerroin työkokemuksistani sosiaalisen median parissa.

CMAD tarjoaa vuosittain mahdollisuuden nettiyhteisöistä kiinnostuneille ja somea työkseen tekeville mahdollisuuden oppia, kuulla ajankohtaisista asioista, kurkistaa tulevaan ja tutustua kollegoihin ympäri Suomea. Aiheet valitaan yleisön pyynnöstä.

Tänä vuonna osallistun CMADiin etänä. Nykyisiin työtehtäviini kuuluu olennaisesti sosiaalinen media, minkä takia ylipäätään osallistun tapahtumaan. Teen somea satunnaisesti myös urheiluseuralleni sekä tiedottajana perheyrityksemme perheneuvostossa.

Tällä kertaa minulla on CMADissa spesiaali rooli. Toimin ”välitunnin” aikaisen keskustelun vetäjänä. Aiheeksi ehdotin ”julkisen puolen laadukas some”, mutta tarkennan sitä vielä. Toivottavasti saadaan polveileva ja osallistujille hyödyllinen keskustelu aikaiseksi esimerkiksi siitä, mitkä ovat julkisen puolen ainutlaatuiset lähtökohdat ja edut somesisältöjen tuottajana.

Keskustelu käydään välitunnilla 3, klo 12.40-13. Tervetuloa mukaan juttelemaan, jos aihe kiinnostaa.

Kriisiviestintä, johtaminen ja sokerimunkki

Olen Tampereen yliopiston alumni ja asuin viisi vuotta Treellä. Pyhäjärven ja Ratinan stadionin välisellä kaistaleella oli hyvät oltavat. Katseeni Pirkanmaan suuntaan on edelleen lempeä. Ex-tamperelaisena ihastelen myös entisen kotikaupunki nopeaa ja budjetit alittavaa kehittymistä ylpeydellä ja toisaalta katson sen vakavia päihdeongelmia suurella surulla.

Tampereelle ei tule mentyä enää ollenkaan, siksikin innostuin tosi kovaa kesäyliopiston tarjoamasta Kriisiviestintä ja johtaminen -kurssista. Nimestä huolimatta se on jo maaliskuussa. Kokonaisuuteen kuuluu pari lähipäivää. Kriiseistä puhumisen jälkeen maistuisi varmasti sokerinen Pyynikin munkki tai Vohvelikahvilan suolainen herkku.  Tai ehkäpä kävisin treeneissä MMA Team 300 -salilla.  Joka tapauksessa, tämä voisi olla maaliskuulle hyvä tärppi, samanaikaisesti uusia näkökulmia ja nostalgiaa.