Olen päässyt puolen vuoden sisään käymään kahdessa poikkeuksellisen kauniissa kotimaisessa luontokohteessa. Toinen on vaaran huipulla ja toinen Itämerellä.
Elokuussa kävin Kallbådanilla, joka on majakka kallioluodolla Suomenlahdella. Tammikuussa vietin yön Jättiläisenmaassa Paltamossa, Kainuun maakunnassa.

Kummallekin paikalle omaleimaista on eristyneisyys. Molemmissa voi kokea olevansa yksin, mutta sillä hyvällä tavalla. Molemmilla kohteilla on takanaan myös erityislaatuiset yrittäjät. Jättiläisenmaata pyörittävät Anja ja Vesa Homanen, jotka luulivat lähtevänsä vaaran huipulle marjaan, mutta päätyivät kunnostamaan vanhan laskettelukeskuksen. Kallbådanin majakan vierailu- ja majoituskäyttöön on vuokrannut entinen ammittilaisvuorikiipeilija Veikka  Gustafsson, joka kiipesi ukkosenjohdinta pitkin ja ikkunasta sisään tutkiakseen rapistunutta majakkarakennusta tarkemmin ennen sen vuokraamista.

Kotimaan matkailun suosio kasvoi etenkin alle 35-vuotiaiden keskuudessa viime vuonna. En yhtään ihmettele miksi, sillä rauhan ja hiljaisuuden etsiminen on jo pitkään jatkanut matkailutrendi,  eikä Suomesta ole vaikea löytää näitä seesteisiä paikkoja. Kolmekymppisyys on usein yhtä kuin väsymys, ruuhkavuodet, pikkulapsiarki ja kiireinen työelämä.

Kaunis ja karu Kallbådan
Matkasin Kallbådanille entisen työpaikkani markkinointi- ja viestintätiimin syksyn kick-offina. Porkkalan luotsiasemalla meitä odotti itse Veikka Gustafsson, suuri seikkailija, Everestin valloittaja, lehtikustantaja ja yrittäjä. Ennen kaikkea luonnehtisin häntä ulkoilmamieheksi. Omien sanojensa mukaan hän on myös erinomainen toisten rahojen käyttäjä ja sponsorihaukka.

Rib-veneajo Kallbådanille on ollut yksi mahtavimmista kokemuksista suomalaisessa luonnossa. Rib-vene on merikelpoinen kumivene, jolla voi rytkyttää menemään kovassakin aallokossa. Veneen keulaan sijoitetut istuimet ovat kuin pelkistettyjä satuloita, joissa on korkea kahva edessä. Kun vene putoaa aallon päältä merenpintaan kuin betoniin, kuuluu omia jalkoja käyttää jousina. Muuten sattuu. Tuona päivänä aurinko paistoi kirkkaana ja kuumana, suolainen merivesi lensi pehmeänä harsona kasvoille kuin pirskautuksina jättimäisestä suihkepullosta. Kyyneleet valuivat silmäkulmista. Kipparina toiminut herra Gustafsson pahoitteli muutamaa kunnon kolausta, mutta itse ainoastaan nautin matkasta luodolle. Matkan aikana ehti kehittyä taitavaksi aallontarkkailijaksi, jolloin aallon korkeuden ja veneen kulman perusteella pystyi arvioimaan, kuinka syvään kannattaa polvistaan joustaa. Luodolle päästyämme kaikki riisuivat vauhdilla pois pelastusliivit, päällysvaatteet ja kengät. Sileä ja auringon lämmittämä luoto tuntui ihanalta vasten paljaita varpaita.

Näin majakalla ensimmäisen kerran elämässäni harmaahylkeitä luonnollisessa elinympäristössä. Ne olivat valtavia, pulleita ja lupsakan oloisia. Niiden utelias käytös oli hulvatonta. Kymmenet pyöreät päät pulpahtelivat pintaan aina vain lähempänä luotoa. Ne tulevat usein tervehtimään herra G:tä ja kerran eräs seikkailumielinen harmaahylje tutustui omatoimisesti majakan kellariin sen oven jäätyä hetkeksi auki. Kallbådan on hylkeensuojelualuetta.

Korkeanpaikankammo kera Veikka Gustafssonin
Olin pakannut uikkarini niin syvälle poikaystävältä lainattuun reppuun, että luulin unohtaneeni ne. Koska jäin toisen kollegani kanssa katselemaan haikeana sitten muiden uiskentelua, majakan isäntä ehdotti käyntiä majakkatornissa. Herra G siivosi kädellään kymmeniä kahden euron kolikon kokoisia hämähäkkejä ja pumpulimaisia seittejä kun kipusimme kohti tornin huippua. Näkymät olivat huikeat, vaikka puolet ajasta pidinkin katseeni tiukasti kiinni halkeilleessa betonilattiassa. Yritin myös liikkua mahdollisimman lähellä tornin seinustaa, sillä osa huterista kaiteista puuttui kokonaan.  Herra G kannusti kurkkaamaan majakanvaloa, mutta en vain pystynyt enää kapuamaan muutamaa tikasta ylöspäin tuulisella huipulla.  Mietin siinä, että tuo kenties melko peloton mies on käynyt maapallon korkeimmalla kohdalla ja  minä olen vain, että sori hei, en pysty nousemaan 1,5 metriä ylöspäin.

Jättiläisenmaan mainio Anja
Jäin kollegani kanssa pois Paltamon juna-asemalla eräänä keskiviikkoiltana. Onneksi saimme taksin nopeasti, sillä pakkasta oli -22 C. Paltamon asemalta Jättiläisenmaahan on noin 20 kilometriä. Taksikuski harmitteli taksiuudistusta ja ehtiä matkalla kertoa mm. ajaneensa muutaman hirvikolarin. Jättiläisenmaa ympäristöineen oli kauttaaltaan tykkylumen peitossa (termi, jonka opin tällä matkalla). Luulin, että ihmiset puhelivat ironisesti tykkilumesta, koska lunta oli niin paljon, mutta sitten kuulin vihdoin sanan ”tykkylumi” ja googlasin sen.

Jättiläisenmaan sielu on sama asia kuin Anja Homanen. Hän on eineksille nenää nyrpistävä, luonnon raaka-aineisiin rakastunut kokki ja melkoinen tarinaniskijä. Anja kertoo vieraille hymyillen jättiläisistä ja niiden rakentamista linnunpöntöistä (pienet huoneistot). Tarinoissa ei ole mitään kornia, niitä haluaa vain kuulla lisää herttaisen Anjan suusta. Jättiläiset perustuvat myös löyhästi tositapahtumiin, sillä Suomen pisimpiä miehiä on syntynyt Paltamossa, kuten yli 250 cm pitkä Väinö Myllyrinne.

Olin töiden ja matkustamisen takia niin väsynyt, että en jaksanut valvoa revontulten takia.  Tämä harmittaa ja pelkästään niiden takia olen valmis matkustamaan taas noille seuduille kuin japanilainen konsanaan. Voisin myös palata Anjan kaurapuuron takia.  Pitkä hautomisaika, juuri sopivasti suolaa ja paljon makua. Päälle kasasin keon kotimaisia marjoja (osa vaaralta kerättyjä) ja kaurasydämiä, joita kävin heti reissun jälkeen ostamaan kotiin.

Jättiläisenmaata ympäröivät useat pitkät ulkoilureitit, joita olisi myös joskus kiva hölkkäillä. Turistit kuulemma usein valitsevat Jättiläisenmaan tukikohdakseen ja tekevät sieltä sitten reissuja ympäri pohjoista Suomea.

 

PS. Kunniamaininta vielä Luomajärven Hevoskievarille, jossa vietin nykyisen tiimini kanssa mainion illan tammikuussa.  Ensin oli luvassa ratsastusta laavulle lumisessa ja pimeässä illassa rauhallisen hevostilan tiluksilla, jonka jälkeen nautittiin ranskalaistyyppinen illlalinen kievarissa. Hevoskievarissa ihana herkkuruoat ja vegaanille mm. sienirisotto, uunipalsternakkaa, punajuuripihvejä, salaatteja ja jälkkäriksi mudcakea).