Mun yskä kuulostaa siltä, kuin olisin polttanut tupakkaa askin päivässä viimeiset kymmenen vuotta. Loppu on lähellä. Kesän loppu ja loman loppu siis. Omasta lopusta ei voi tietää, mutta tämä viehättävä röhäyskä on osa jonkinlaista kesäflunssaa, johon sunnuntaina sairastuin. Koronatesti oli onneksi negatiivinen, vaikka kaikki oireet mätsäävät. Olin varma, että se on delta nyt. Omasta lopusta vielä sen verran, että ystävän kanssa ollaan vitsailtu, että meistä milleniaaleista ei jää juuri muuta jälkeen, kuin kattava meemikirjasto ja mojovat velat. No ollaan kai me keksitty jotain ihan merkittäviä juttujakin.

Huomenna olisi pitänyt olla ensimmäinen työpäivä, mutta lepäilen sen. Alkuperäinen suunnitelma oli aloittaa duunit kulmakarvat laminoituna ja ripset taivutettuna, freshinä ja ihanasti palautuneena, käydä ennen töitä stadikalla kroolaamassa monta kertaa päädystä päätyyn ja morjenstaa vastaantulijoita leveällä hymyllä. Viimeistä kohtaa en oikeasti suunnitellut, mutta muita kyllä. Nyt hikoilen ja palelen vuorotellen, säikähtelen ulkoa kantautuvia tietyömaiden ja hälytysajoneuvon ääniä ja mietin, miten onnekas olin, että koko kesäloman ajan olin terve ja suurimman osan siitä poissa kaupungista. Kesä-Helsinki on monilta osin ihana, mutta monsterihelteiden takia muuttui sietämättömäksi, pölyiseksi ja tunkkaiseksi helvetin esikartanoksi. Esikartanon pihaa remontoidaan tällä hetkellä niin massiivisesti, että esimerkiksi mun lähimmät spårapysäkit ovat kadonneet kuin abduktiossa.

Ainakin puolet kesälomasta meni alkuvuoden tapahtumien käsittelyyn. Vuoden 2021 alun ja kevään tein paljon töitä ja yksityiselämä meni uusiksi. Vaikka oli loma, oli todella vaikeaa irrottautua kaikesta, enkä oikein innostunut mistään tulevasta tai osannut nauttia hetkistä. En lukenut niitä muutamaa kirjaa, jotka kesälomaksi hankin, kirjoitin aamusivuja alle viikon ja enkä urheillut niin paljon kuin ajattelin. Tärkeintä ei ole se, mikä jäi tekemättä, sillä sille kaikelle on vielä aikaa. Tärkeintä on se, että olen vähemmän stressaantunut kuin aloittaessani kesäloman. En enää huokaile syvään niin usein. Kaikki taisi mennä juuri niin kuin pitikin. Kirjoitin jo kesän kohokohdista, mutta niitä on tullut lisää: kaikki huonekasvini eivät kuolleet helteiden aikana, söin vegaanisia bebejä, tein muutamat omatoimiset BJJ-treenit Vierumäen urheiluhallissa (etenkin ohitusten harjoittelua) sekä illalla kävelin luontopolulla harjulla, jonka molemmilla puolilla loisti upea, tyyni järvinäkymä. Olen aina inspiroitunut deadlinesta, joten lomapäivien väheneminen on saanut mut kirjoittaman toivelistoja: mitä haluan opetella, minne haluan matkustaa, mitä hankin tulevaan asuntoon, kun sen vihdoin ostan jne.

Mikäli olen viikonlopuksi terve, aion mennä  Kaivopuiston lentonäytökseen, Buli Jiu-Jitsulle treenaamaan, nähdä erästä ystävää ja tämän puolisoa sekä kenties aloittaa jonkun niistä kirjoista, joka jäi kesälomalla aloittamatta. Niin kuin tässä on jankutettu jo jonkin aikaa, ei elämäänsä kannata elää vain viikonlopuille ja lomille. Menee monta hyvää maanantaina ja tiistaita ohi. Arjesta olisi hyvä tehdä mieluisaa ja varmasti jokainen sisimmissään tietää, miten se tapahtuu. Jos ei ole hajuakaan, suosittelen Aki Hintsan kirjaa Voittamisen anatomia (2016), jota olen täällä aikaisemmin jo hehkuttanut. Sillä pääsee ainakin alkuun.

Hyvää elokuuta!