Keittiössä on valkoisia tulppaaneja ja vaaleanpunaisia neilikoita, olohuoneessa vaniljalta tuoksuvia pitkä liljoja. Onnittelukimppuja tuli perheeltä ja ystäviltä, sillä naistenpäivänä sain virallisesti uuden työpaikan. Polte uutta kohtaan on  kytenyt jo jonkin aikaa. Ammatillinen itsetuntoni on pitkään ollut olematonta ja olen mielestäni alisuoriutunut työnhakuprosesseissa. Nyt asiat menivät toisin. Hakijoita oli todella paljon, joten en uskonut tapahtunutta todeksi ennen kuin sain sen puhelun, allekirjoitin työsopimuksen ja vedin syvään henkeä.

Olen ollut samassa duunipaikassa yli 4,5 vuotta. Jos kyseessä olisi parisuhde, sen voisi määritellä vakiintuneeksi ja pitkäkestoiseksi. Aloitin määräaikaisena tietojärjestelmän käyttöönottohankkeessa, jonka jälkeen sijaistin esikoisensa saanutta kollegaa noin vuoden ajan asiakasviestinnässä. Sain samalla vakkaripaikan ja asiantuntijatittelin. Sijaistuksen jälkeen siirryin omasta toiveestani kehittämään ja koordinoimaan sosiaalista mediaa.  Valtava määrä projekteja, yhteistyökumppaneita, uutisia, mielipidekirjotuksia, kuvattuja videoita, pidettyjä ja käytyjä koulutuksia, viestinnän kehittämistä, kriisiviestintää, somekampanjoita ja -postauksia. Näihin vuosiin mahtuu myös neljä eri esihenkilöä, vaikka tiimi on pysynyt melko samana.  Otan kuvankaappaukset kaikista ihanista kollegoiden viesteistä. Yksi tärkeimmistä asioista (työ)elämässä on mielestäni olla hyvä (duuni)kaveri. Miettiä, millaisen energian tuon huoneeseen tai Teamsiin, auttaako, kehuuko ja kuunteleeko muita? Nyt tuntuu, että onnistuin ja niin onnistuivat tiimiläisetkin.

Työpaikan vaihtaminen ja uusi alku on kaikessa ihanuudessaan myös pieni kriisi. Tuttu yhteisö, jossa tietää paikkansa, lakkaa olemasta. Raitiovaunu vaihtuu junaan, Hakaniemi Kamppiin. Tulee uusi tiimidynamiikka, uudet lounasravintolat, kokouskäytännöt, työvälineet ja itsekin muutun. Hyvä työpaikassa kuten hyvässä parisuhteessa pitäisi pystyä olemaan oma itsensä kaikkine vajavaisuuksineen alusta asti. Uusi työ on hyvä mahdollisuus luoda itsensä, ravistautua eroon vanhoista tavoista ja ottaa mukaan vain parhaimmat. Uudessa alussa on jotain kutkuttavaa. Pienetkin asiat tuntuvat jännittäviltä ja merkityksellisiltä. Merkkasin kalenteriin ensimmäisen työpäivän, etsin Torista uutta laukkua töihin ja sain tulevalta tiimiläiseltä Linkkari-kutsun.

Tunnen keväisin aina jonkinlaista selittämätöntä haikeutta. Tänä vuonna sille on ihan selkeä syy. Haikeus on kaikessa ristiriitaisuudessaan kuitenkin kaunis tunne. Sen alla olen ylpeä saavutuksestani ja onnellinen, että saan tehdä töitä, oppia ja tutusta uusiin ihmisiin jälleen uudessa yhteisössä omalla alallani. Olen  kiitollinen tästä juuri tällä hetkellä, kun työelämä ja -markkinat ovat lievästi sanottuna haastavat.

Elämä ei ole ikinä pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta joskus se on aitoa iloa kukkakimppujen keskellä.