Poistin eilen Instagramin puhelimestani. Yllä oleva kuva on vika hetkeen. En deletoinut tiliäni, mutta poistin sovelluksen. Miksi? Koska se vie liikaa aikaani, keskittymiskykyäni ja ajatuksiani. Tuntuu, että olen kuvasovelluksen orjuuttama. Aion olla ilman sitä ainakin tämän kuun loppuun. Siihen nähden, kuinka paljon olen käyttänyt aikaani tilini ylläpitoon, näinkin lyhyt tauko on melko radikaali. Haluan päästä takaisin siihen tilanteeseen, että en tunne pakottavaa tarvetta raportoida ja jakaa säännöllisesti todistuaineistoa siitä, mitä milloinkin tunnen ja nään.

Olen rakastanut Instagramia intohimoisesti monta vuotta. Rakastan kuvaamista, kuvien sommittelua, kuvien editointia, hyvien fiiliksien tallentamista, muiden kuvista inspiroitumista, kuvatekstien kirjoittelua ja kuvien jakamista. Vihaan kuitenkin sitä, että jaettuani kuvan haluan tietää, tykätäänkö siitä. Jos ei tykätä, oliko kuva huono? Toisin ja kärjistetysti sanoen, olenko minä huono. Jos tykätään, saan mielihyvää. Hetkeksi. Lyhyeksi ohikiitäväksi hetkeksi. Sitten homma jatkuu. Olen puhelin kädessä kuvaamassa kun pitäisi olla elämässä ihania hetkiä. Se, että fiilistä, tunnelmaa tai aamupalaa ei jaakaan ”kaikkien” kanssa, saattaa ehkä tehdäkin siitä spesiaalimman? IG:ssä on paljon hyvää, mutta koska sen käyttö on ahdistanut jo jonkin aikaa, nyt oli sopiva hetki kokeilla taukoa sovelluksesta. Jaan tähän samaan postaukseen fiiliksiäni tästä tauosta.

1. PÄIVÄ

Päivän aikana otan puhelimen vaistomaisesti esiin ja peukalo hakeutuu siihen kohtaan, jossa  IG:n ikoni aiemmin oli. Käyn kävelyllä upeissa Pitkäkosken maisemissa ja otan muutamia kuvia, mutta en tunne tarvetta jakaa niitä. Luen Facebookissa artikkelia, jossa on kuvituksena erään julkisuuden henkilön IG-tilin kuvia. Tuntuu huijaamiselta. Lataan illalla IG:n takaisin puhelimeeni ja muutan tilini yksityiseksi. Tämä tuntuu mukavammalta, että tilini ei siellä vain killu vailla mitään kontrollia.  Poistan sovelluksen taas. Olen tyytyväinen tekemääni päätökseen olla käyttämättä IG:tä. Tunnen huojentavaa vapautta jo nyt. Ei minkäänlaista fomoa.

2. PÄIVÄ

Käydään illalla katsomassa kaverin jefu-matsia Brakulla, ja sen jälkeen tehdään himassa ekan kerran höyrytettyjä dumplingseja. Olisin tehnyt ekasta stoorin, sillä Brakun kenttää kiersi isä juoksurattaiden kanssa, ja selostaja pyysi yleisöä antamaan sille aplodit, koska veti ainakin 10 rundia reippaalla tempolla. Kotijoukkue Wolverines hävisi Hämeenlinnan Tigersille, joten siinä ei ollut raportoitavaa. Dumplings-operaatiosta olisin ottanut kuvan feediin. Mietin vähän, että olen toiminut IG-automaatiolla aika pitkään, eli julkaissut sen enempää miettimättä. Ketä kiinnostaa joku kalpea taikinanyytti? Juokseva faija olisi kyllä ollut tarinan arvoinen. Peukalo hakeutuu vieläkin monta kertaa siihen kohtaan puhelimessa, jossa IG-ikoni ennen oli.

 

3. PÄIVÄ
Huomaan, että en heti herättyäni ole niin kiinnostunut puhelimestani kuin aiemmin. Ehdottoman hyvä juttu! Ostan lounaan jälkeen hyvänmakuisen, todella kuvauksellisen minttupallon. Otan yläkulmasta kuvan, jossa minttupallo on ekologisessa pienessä pahvilaatikossa sylissäni ja jossa hieman päivettyneet sääreni myös näkyvät, mutta en tiedä mitä sillä kuvalla teen. Kokeilen päivän mittaan korvaushoitona Twitteriä ja Facebookia. Twitteristä löydän heti kiinnostavia seurattavia, mutta ei ole aikomustakaan tviitata. Tunnen sellaista helpotusta IG-käytön lopettamisesta, että tuntuu ajoittain, että en aio palata sinne enää takaisin.

6. PÄIVÄ
Nyt se tapahtui. Tuli pakko päivittää fiilikset verkkoon. En kuitenkaan tehnyt sitä Instagramiin vaan good ol’ Facebookiin. Kyseessä oli spesiaali ilta, ex-temporena lähtö The Offspringin keikalle. En kuitenkaan käyttänyt puhelinta keikan aikana, eikä niin tehnyt moni mukaan. Jengi oli aidosti nauttimassa nuoruusvuosiensa anthemeista. Jos olisin videoinut jakamista varten jotain niin pianolla säestetyn Gone Awayn. Onneksi keskityin kuitenkin ainutlaatuisen hetken  fiilaamiseen enkä tallentamiseen.

7. PÄIVÄ
Olisin halunnut kertoa, että olen no-life, joka on vapaapäivänään vain syönyt vanhaa take-awayta, kuunnellut The Offspringia, Five Finger Death Punchia ja katsonut Black Pantherin Netflixistä. Oisin ottanut kuvitukseksi kuvan banaanista ja pulleassa lasipullossa olleesta kombuchasta, koska niissä oli hauska vihreän ja keltaisen ärtsy combo. Tajuan nyt, että Instagram on mulle vähän kuin päiväkirja. Eikai päiväkirjan pitämisessä nyt ole mitään haittaa? Huomaan lipsuvani, sillä kävin katsomassa muutamaa tiliä selaimen kautta. Taidan vähän kaivata Instan päivittämistä!

10. PÄIVÄ

Kaksi havaintoa. 1. Olen enemmän puhelimen pläärämisen kuin yksittäisen sovelluksen orja. 2. Olen oikeasti saanut tarvittavaa etäisyyttä Instagramiin. En halua olla sovelluksen otteeessa, jos palaan sinne.

Päivitin taas Facebookia, vaikka tyypillinen päivitystahti siellä on itselläni ehkä kerran 2-3 kuukauden aikana. Ahdistaa. Mikä pakko on kertoa mitään tai jakaa joku kämäinen peiliselfie itsestään? No siis dopamiini. Sehän se. Huhheijaa. Saakelin piilakson manipulaattorit

13. PÄIVÄ – paaston päättyminen

Okei, eli latasin IG:n takaisin puhelimelleni. En mitenkään innokkaana. Harkitsin jopa paaston pidentämistä. Muutama tykkäys, muutama yksityisviesti. Selasin ne laiskasti ja välinpitämättömästi läpi. En käynyt kurkkaamassa kuin muutamaa tiliä ja kyllästyin. Onnistuinko vieroittamaan itseni todella näin nopeasti?

IG tuntuu tällä hetkellä aivan yhdentekevältä ja sen käytön lopettaminen vapautti aikaa ja ajatuksia muulle tekemiselle. Puhelimen turhanpäiväinen selaaminen on vähentynyt radikaalisti. Saatan palata holtittomaan peukaloralliin kun aikaa kuluu tai sitten jään tähän uuteen mielentilaan. Toivottavasti en palaa. Välillä kyllä iskee tarve avautua asioista tai jakaa kuva -kävinhän päivittämässä Facebookia kaksi kertaa tämän IG-tauon aikana- mutta nyt tuntuu siltä, että en jaksa käyttää aikaani päivitysten tekoon tai tykkäysten kyttäämiseen ihan niin paljon. Katsotaan uudestaan tilannetta vaikka kuukauden päästä. Jos syvälle juurtuneen ja itselle rakkaan, mutta jossain määrin haitallisen tekemisen voi ihan oikeasti tämmöisellä kylmä kalkkuna -menetelmällä nitistää, niin missähän tätä seuraavaksi kokeilisi, jotta elämänlaatu parantuisi?

****

Sometilien haitallisuutta olen pohtinut aikaisemmin täällä: Miksi poistaa kaikki sometilit?