Asiantuntijablues

Saako uskottavuutta käyttämällä bleiseriä? Mistä tietää, että kehittyy työssään? Miten edetä uralla? Työasiat pyörii päässä.

Kuka sanoikaan, että elämä on niin lyhyt, että aikaa on vain yhden asian syvälliseen oppimiseen? Olen osittain samaa mieltä. Täytyy keskittyä, uhrata aikaansa ja olla tavoitteellinen, jotta voi kehittyä todella hyväksi.

Sain viestintäasiantuntijan tittelin noin 1,5 vuotta sitten. Pidän sitä jonkinlaisena merkkipaaluna urallani, vaikka mikään ei sinällään muuttunut. Ehkä pieni onnen tunne läikähti sydämessä. Olin saavuttanut jotain. Sen jälkeen on tapahtunut paljon: viisi eri esihenkilöä, tiimin vaihtuminen, monien arvostamieni kollegoiden irtisanoutumisia, vähän yllättäen tarjottu mahdollisuus sijaistamiseen palvelukokonaisuutta koordinoivan viestijän tehtävässä sekä viestinnän koordinointi kolmessa isossa go livessä, eli tietojärjestelmän käyttöönotossa. Valtavasti ulkoisia ja itse asetettuja paineita, kiireen tuntua, nopeaa ongelmanratkaisua ja venymistä. Loistavia onnistumisia ja myös joitakin typeriä virheitä.

Ensi kuussa tulee täyteen kolme vuotta samalla työnantajalla. Työurani pisimpiä pätkiä samassa työpaikassa. Vakkariduunin ”turva” ei merkkaa itselleni ihan hirveästi, koska en ole tottunut siihen. Tähänkin duuniin tulin määräaikaiseksi.

Tiedän ja huomaan, että ammatillista kehittymistä tapahtuu ja itsevarmuus kasvaa, mutta työtehtävien ollessa niin monen kirjavia tuntuu, että aikaa ei jää analyyttiselle ajattelulle, kunnianhimoisten tavoitteiden asettamiselle ja projekteihin syventymiselle; asiantuntijatyölle. Haluaisin toteuttamisen lisäksi kehittää asioita, mutta siihen ei ole aikaa, ei ainakaan nyt. Ei tällä viikolla. Ei tänään.

Nykyisessä työpaikassani ei käytännössä ole etenemismahdollisuuksia ja olen alkanut haaveilla niistä. Tai ehkä haaveilen uudesta urasta jossain muualla. Ala on oikea, rakastan viestintää ja en heti keksi, mistä voisin pitää yhtä paljon. Välillä haaveilen yrittäjänä toimimisesta. Monet opiskelukaverit yliopistoajoilta ovat näin tehneet ja vaikuttavat ehkä keskivertoa tyytyväisimmiltä uraansa kuin palkkatyöläiset.

Ehkä sote ei ole sittenkään juttuni. Ehkä olisin parempi jollain toisella toimialalla. On myös alkanut muodostua kuva siitä, että sosiaali- ja terveystoimiala syö elävältä, jos ei pidä puoliaan. Se on valtava, aina ajankohtainen jättiläinen, tärkeä meille kaikille ja myös ikuisen tarkkailun ja arvostelun kohde. Se puskee myös vapaa-ajalle: medianäkyvyys on jatkuvaa.

Haluan keskittyä siihen, että tulen entistä paremmaksi alallani, joten on mietittävä stepit, jotka palvelevat tätä tavoitetta parhaiten.

Bleiseristä on apua, mutta valittevasti power suit ei mahda mitään ajan kulumiselle.

___________

Ps. töiden ulkopuolella olen käyttänyt aikaa alla oleviin, eikä mennyt hukkaan!