Vieläkin jännittää mennä BJJ-treeneihin, vaikka olen aloittanut brasilialaisen jujutsun jo joitakin vuosia sitten. Jännitys ennen treenejä on aina pysynyt ”hyvän” jännityksen rajoissa, eikä ole estänyt lähtemästä treeneihin. Pahimmillaan jännitys on ollut, kun on aloittanut uudessa seurassa treenaamisen* tai palannut tauon jälkeen.

Jännitän kyllä muutenkin monia asioita, kuten esiintymistä omana itsenäni ja joitakin sosiaalisia tilanteita, mutta ei mua ole koskaan jännittänyt mennä vaikka salille tai ryhmäliikuntatunneille. BJJ on periaatteessa ryhmäliikuntaa, joten miksi se sitten jännittää?

Yksi syy on se, että olen alkumetreillä. Minulla on valkoinen vyö, joka on BJJ:ssä käytettävän vyöasteikon ensimmäinen ja myös ainoa vyö, jota ei tarvitse ”ansaita” taidoilla, sen voi vaan ostaa kamppailuliikkeestä ja sitoa lanteille. Silti se on vöistä tärkein, koska se edustaa kaiken alkua.

Miksi jännitän ennen treenejä?

  1. En tiedä, mitä on tulossa
  2. Olen hidas oppija ja muut näkevät sen
  3. Onko paria vai jäänkö yksin?
  4. Loukkaantuminen.

BJJ:ssä on loputtomasti vaihtoehtoja ja osa-alueita, joita treenata. Jännitän sitä, että en ikinä tiedä, mitä treeneissä tullaan tekemään. Välillä olen jännittänyt, että tehdäänkö alkulämmittelyssä jotain akrobaattista, jota en todellakaan osaa. Ei BJJ:tä harrastaakseen tarvitse osata kävellä käsillä tai tehdä päälläseisonnasta kuperkeikkaa, mutta jos haluaa osata, niin sitten on vain opeteltava. Treeneissä kukaan ei odota, että osaat kaikki temput.

En ole aina oppinut tunnilla käytäviä tekniikoita edes välttävästi treenin aikana ja tehnyt tahattomasti ihan hölmöjä juttuja, mutta useimmiten ne ovat huvittaneet itseäkin. Kukaan ei ole koskaan nauranut ivallisesti, pilkannut tai pyöritellyt silmiä.  Ei koskaan edes turhautunut mun säätämiseen! Tärkeintä on, että yrittää, vaikka tuntuisi epätoivoiselta. Lisäksi valmentajalta voi aina kysyä apua. Aina. Se, että oppii hitaammin kuin muut (joskus tämä on vain tunne), ei tarkoita etteikö voisi harjoittelemalla kehittyä ihan yhtä hyväksi.

Aika monella alkuvaiheessa olevalla on ihan sama fiilis kun itsellä, välillä tuntee tekniikkaa opetellessaan itsensä todella tyhmäksi.  Tällä kädellä tuosta kiinni?  Lantio alas vai ylös? Mihin suuntaan käännyn? BJJ ei ole teknisesti ihan helppo laji, lihasten lisäksi aivot tekevät kovaa duunia. BJJ:n harrastaminen on terapeuttista, siinä keskittyy tiukasti vain yhteen asiaan, muulle ei ole tilaa. Uskon, että tässä on osa lajin vetovoimasta. Treeniin keskittyminen on täydellistä vastapainoa arjen jatkuvalle multitaskaamiselle. Joogassa voi olla syvällä alaspäin katsovassa koirassa ja silti olla huolissaan veroista ja ilmastonmuutoksesta, mutta BJJ:ssä on oltava läsnä joka hetki.

En ole lopulta koskaan jäänyt treeneissä ilman paria, vaikka en ole tuntenut ketään treenaajista. Mikäli valmentajat ovat hereillä, semmoista ei pitäisi ikinä edes tapahtua. Jos treenaajia on ollut pariton määrä, sitä liittynyt jonkun parin seuraan. Kysyminen joskus jännittää, mutta kukaan ei ole koskaan kieltäytynyt. Kolmistaan treenaaminen on mielestäni hyvä tapa, sillä silloin opeteltavan tekniikan voi nähdä lähietäisyydellä ulkopuolelta.

Loukkaantumisiakin on BJJ matkalla tullut, mutta ei onneksi tähän mennessä mitään vakavaa. Välillä jännitän, toistuvatko aiemmin koetut polvivaivat. Niitä tai muita vammoja ei estetä jännittämisellä, vaan melkeinpä päinvastoin. Mikäli loukkaantumiset tulisi huomioida treeneissä, niistä voi aina kertoa painikaverille ja valmentajalle. Ja kuten kaikessa urheilussa, aina voi sattua. En aktiivisesti jännitä ja pelkää loukkaantumista, silloin kun jotain on käynyt, eniten on harmittanut lopulta se, että on joutunut pitämään tauon lajista.

t. Riina

Olen kirjoittanut kesästä alkaen BJJ-aiheisia postauksia yhdessä jujutsu-yhteisö Buli Jiu-Jitsun kanssa. Buli on vuonna 2021 perustettu uusi BJJ-yhteisö, joka treenaa upouudessa Urhea-hallissa Vallilassa. Buli tekee muutenkin juttuja ihan uusilla tavoilla.

*Bulilla halutaan, että kukaan ei tunne oloaan ulkopuoliseksi. Yhteisössä alkaa salin historian ensimmäisen On Ramp -peruskurssin (14.-15.8.) aikaan Bulikummi-toiminta. Ensimmäisenä Buli-kummina toimii Antti Lehto, joka auttaa kaikessa muussa paitsi BJJ:ssä. Antti on valkovyö, hän tietää millaista on olla aloittelija. Antille voi mennä aina juttelemaan ja kyselemään kaikkea mahdollista. Antille saa kyllä jutella kokeneemmatkin Bulit.

Olisin itse tarvinnut kummia monta kertaa. Onneksi Bulilla keksittiin näin lämmin idea.

Lisätietoa Bulista >>