Ennätyspitkä kesälomani alkaa klassisesti juhannuksen jälkeen. Vietän siitä suurimman osan todennäköisesti Helsingissä, jossa haluan kokea uusia juttuja ja paikkoja. Maauimalat ja niiden kuutamouinnit, suojaisat uimarannat, pienet kahvilat ja aikaiset torikahvit, yleiset saunat, runsaat puutarhat, kiireetön kaupunginosiin tutustuminen, päiväretket pienille saarille, kirjastot ja taidemuseot sadepäivinä, kattoterassit, lenkkipolut…..Haluan kokea Helsingin täysillä, koska päässäni on herännyt kutkuttava ajatus muuttaa täältä pois. Tällä hetkellä syy Helsingissä asumiseen on työ, mutta koska korona on mullistanut koko työkulttuurin, on asuinpaikka vielä vähemmän siihen sidottu. Toivon tämän kesän ja pitkän loman auttavan päätöksenteossa, että onko aika muuttaa muualle (lue: maalle) vai haluanko edelleen asua tässä kaupungissa.

Mennyt syksy, talvi ja kevät ovat olleet kenties elämäni vaikeimmat, enkä ole palautunut niistä levolliseen mielentilaan ja arkeen, joka ei ole surullisten fiilisten jatkuvasti laikuttamaa. Olen etsinyt mielenrauhaa keskusteluista läheisten kanssa, ratkaisukeskeisestä terapiasta, äänikirjoista ja treeneistä.  Lähipiirissäni on myös tapahtunut mullistuksia, joita olen surrut. Kolme hyvää ystävääni ovat kohdanneet vakavia terveyteen liittyviä huolia.

Välillä rasitan itseäni sillä, että mietin liikaa muiden ajatuksia ja sitä, tykätäänkö minusta. Olen kyllä yrittänyt opetella ymmärtämään, että ne ketkä minusta aidosti pitävät, tietävät millainen oikeasti olen ja pitävät minusta juuri siksi tai siitä huolimatta. He ovat aina tukenani,  ja pitävät entistä tiukemmin kiinni silloin, kun olen heikoilla. Ne keiden ote irtoaa, eivät välitä aidosti, eikä heidän ajatuksillaan ole lopulta merkitystä hyvinvointini kannalta, jos en anna olla. Mielummin yksi hyvä ystävä kuin kymmenen kaveria.

Kenenkään muun mielipiteille sinusta ei voi paljon mitään. Toisaalta ihmiset eivät juuri ajattele muita kuin itseään ja omia asioitaan, joten liiallinen muiden mielipiteistä murehtiminen on lopulta aikamoista ajanhukkaa. One life, eikö? Tärkeintä on elää niin, että ei tahallisesti loukkaa muita, syytä muita ja pystyisi hankalissa tilanteissa miettimään, voisiko tällä kerralla toimia ”paremmin”. Kriisien jälkeen olemme todennäköisesti oppineet jotain ja saatamme tuntea itsemme paremmin.

Haluan loman aikana luopua kellosta, mitä jos –ajattelusta, riittämättömyyden tunteesta, jatkuvasta reagoinnista johonkin, ehtimisestä ja paineista, joita olen myös itse itselleni luonut juurikin murehtimalla muiden mielipiteitä. Odotan, että voin syödä vaikka jäätelöannoksen lounasaikaan, valvoa halutessani läpi yön ja antaa mieleni sekä kehoni hiljalleen toipua kaikesta kuormasta. Syksyllä odottaa jälleen kiireinen työ, uudet opinnot ja BJJ-treenit.

Kuulostaa mielestäni jotenkin newyorkilaiselta puhua oman terapeutin neuvoista, mutta terapeuttini kannusti löytämään positiivisen kulman kolmeen asiaan joka päivä, joten tässä vielä ne tältä päivältä:

  1. Kevät on ollut raskas ja vei paljon, MUTTA tiedostan entistä paremmin, että minulla on elämässäni ihmisiä, jotka ovat tukenani missä tilanteessa tahansa. Se on mittaamattoman arvokasta. Tiedän myös entistä paremmin, että missä omat rajani menevät. Huomasin myös, että minulla on sisua vähän enemmän kuin luulin.
  2. Olen taas someorja, vaikka ajattelin, että näin ei enää käy minulle, MUTTA tiedostan tämän ja voin pyrkiä  huonoista tavoista vähitellen eroon. Tänään vähän vähemmän ruutuaikaa kuin eilen jne. Siitä se lähtee.
  3. Olympialaiset ovat kaikkien typerien skandaalien jälkeen huonomaineiseksi muuttunut kisa, MUTTA niissä näkee  Simone Bilesin ja ShaCarri Richardsonin pistävän parastaan.

Suosittelen tällaistä ajatttelua tai kiitollisuushaastetta ihan jokaiselle ja päivittäin.

Toiveikkaana kesää kohti.

t. Riina