Sisältää juonipaljastuksia 8-osaisesta norjalaisdraamasta nimeltä Exit. Jos aiot katsoa, älä lue pidemmälle. Kannattaa todellakin katsoa, vaikka sarja on yököttövä.

Nainen ja mies seisovat vähissä vaatteissa hämärässä. Mies pyytää naista koskettamaan poskeaan, jossa on valtava arpi. Mies siirtää naisen hiuksia sivuun ja koskettaa varovasti tämän korvaa. Klassinen romanttinen kohtaus. Paitsi että kaikki on ihan vinksallaan. Miehellä on arpi, koska hän ampunut itseään haulikolla. Nainen on prostituoitu, jolta miehen ystävä on huumeorgioissa leikannut puukolla palan korvasta.

Neljä ”taloudellisesti kunnianhimoista” oslolaismiestä panee, vetää huumeita ja kohtelee kaikkia miten huvittaa. Miehillä on vaimot ja lapset, mutta perhe-elämä ei merkitse mitään. Tavallinen elämä ei riitä, eikä edes uusin Porsche kulje tarpeeksi kovaa. Moraalinen rappio on nelikymppisillä finanssimiljonääreillä edennyt jo niin pitkälle, että paluuta ei ole.

Viime vuoden loppupuolella julkaistun Exitin on tuottanut Norsk Rikringskasting (NRK), eli  ”Norjan Yle”, joka on tuttu joillekin suomalaisille (nuorille tai nuorenmielisille) esimerkiksi supersuositusta SKAM-sarjastaan. Exitin on vähän niin kuin aikuisten SKAM. Tai 2020-luvun Trainspotting. Se tuo mieleen myös elämän tyhjyyttä ja kapitalismia kommentoineen American Psychon.

Olen aina pitänyt sarjoista ja elokuvista, joiden päättymisen jälkeen jää vähän kummallinen olo, erikoinen tunne, joka ei oikein taivu sanoiksi. Tämä johtuu usein siitä, että ”loppuratkaisu” ei tuo sitä täyttymystä ja tyydytystä, jota kuitenkin salaa toivoo.  Pääpari ei palaa yhteen, protagonisti ei opi virheestään, asiat eivät järjestykään ihan parhain päin eikä kaikkiin kysymyksiin vastata. Nämä ovat raikkaita vastakohtia hollywood/storybook endingille. Esimerkiksi Sex and The Cityn sanoma vesittyi pahasti, kun Carrie päätyi kaikkien vastoinkäymisten jälkeen yhteen elämänsä rakkauden kanssa. Sarjan edistyksellinen luonne latistui ällöttävän onnelliseen loppuun, joka muutti jossain määrin vallankumouksellisen sarjan aikuisten saduksi ja vahvisti omalta osaltaan esim. sitä narratiivia, että nainen ei voi olla aidosti onnellinen ollessaaan yksin. Klassikkolelokuva Breakfast at Tiffany’s (1961) painettiin aikanaan tähän samaan muottiin, kun Truman Capoten kirjoittama realistinen loppu muokattiin Hollywoodiin sopivaksi. Langapäät solmimatta jättävät loput ovat poikkeuksellisia ja siksi ne myös jäävät mieleen. Nämä loput ovat usein mielestäni lähempänä todellista elämää. Exit perustuu väitetysti todelliseen: aitoihin esikuviin ja näiden kertomuksiin tapahtumista.

Sarjan näyttelijät ovat erinomaisia. Myös puvustus ja lokaatio-scouttaus ovat täysosumia.

Miesten elämä aina sarjan kammottavaan loppuun asti tuntuu aidolta. Se tuntuu joltain, mitä on olemassa niin kauan kun on ihmisiä.

Sarjan voi katsoa YLE Areenasta.

PS. Mietin myös, että millaiset musiikkibudjetit norjalaissarjoilla oikein on? Suomalaisissa sarjoissa ei esimerkiksi koskaan kuulla amerikkalaisia isoja artisteja, toisin kuin SKAMissa ja Exitissä.