Uusi normaali. Ei tätä jaksa enää ääneen ihmetellä. Silti taustalla on koko ajan joku ahdistava, painostava tunne tästä kaikesta. Stressi, jonka helpottumiselle ei näy loppua. Samankaltainen tunne on varmaan isolla osalla ihmisiä.

Olen kohta vuoden tehnyt muutosviestintää, jossa keskeisimpänä ajatuksena on ollut epävarmuuden sietäminen. Sitähän tämä takaraivossa sykkivä tunne suurelta osin on, epävarmuuden sietämisen vaikeutta. Varmoja vastauksia ei ole kenellekään.

Seurataan tunti tunnilta, että kuinka monta ihmistä missäkin kunnassa, osavaltiossa tai maassa sairastunut, kuinka monta on tehohoidossa, kuinka monta kuollut, millainen terveydentila tai millaisia sairauksia kuolleilla oli ja onko sitä ja onko tätä. Lisäksi seurataan ja ennustetaan synkkiä heijastevaikutuksia yksilöihin, yhteisöihin ja tietenkin talouteen kokonaisuutena. Vessapaperin lisäksi myös toivoa alkaa olla mahdotonta löytää, kun uutisilla kyllästää aivonsa aamusta iltaan ja klikkaa auki jokaisen linkin, jonka avaamista tuttava suosittelee somessa ”tämä oli hyvä näkökulma”. Arvostan kiihkotonta, ei-klikkihakuista ja informatiivistä journalismia enemmän kuin koskaan.

Tämä eristys ja uusi järjestys panee väkisinkin miettimään, millaista on elää maissa, jossa valtio puuttuu kaikkeen? Millaista on elää ilman vapautta? Millaista on elää yksin vailla iloa tuottavia, merkittäviä sosiaalisia suhteita? Tuleeko meistä kärsivällisempiä, auttamishaluisempia ja empaattisempia? Pystymmekö ymmärtämään toisia ihmisiä paremmin kun pahin vaihe on ohi? Mikä edes on pahin vaihe ja milloin se on?

Yritän pitää omat haaveeni elossa. Haaveilen BJJ-treeneistä, pitkästä lomasta Ranskassa, Lie Mi -ravintolan brunssista ja ihan pienistä jutuista, kuten spåralla matkustamisesta ja rappustreeneistä ystävien kanssa Paloheinässä.

Taistelemme tuntematonta vastaan, kenenkään ei pitäisi ottaa minkäänlaisia riskejä tai pelleillä tällä asialla. Enkä tarkoita, etteikö tätä kriisiä voisi yrittää käsitellä huumorilla, sitäkin on vain niin monenlaista.  Kuka lähtee ajelemaan jonnekin Uudenmaan rajalle huvikseen? Varmaan tehdäkseen siitä jonkun typerän stoorin Instagramiin tai vitsaillakseen siitä muuten tuttaville. Samat kaverit varmaan ostavat kaupat tyhjiksi ja soittelevat hätänumeroon, kun hyttynen pistää tai kun he eivät löydäkään kaapista ruokareseptin tiettyä ainesosaa.

Tekemistä

Olen tehnyt vetoja mäessä, mallaillut vanhoja kevättakkeja, treenannut onlinena,  googlaillut 90-luvun huippumalleja Versaceen pukeutuneena, Skypetellyt ystävien kanssa ja etsinyt netistä tatamia kotikäyttöön.

Ensi viikon laihaan suunnitelmaan kuuluu etätöiden teon lisäksi 1)  kielten (ruotsi ja ranska) kertaaminen 2) Madventures Suomi -pilotin katsominen 3) aamusivujen kirjoittamisen aloittaminen ja 4) kampaajalla käynti. Ei siis mitään mullistavaa, mutta pakko pitää itsensä aktiivisena ja parempiin aikoihin uskovana.

YLE Areenasta voin suositella  kahdeksanosaista norjalaissarjaa nimeltä Exit ja Netflixistä elokuvaa Kaksi Paavia. Exit-sarjan katsominen saattaa panna miettimään, mitkä ovat oman moraalin rajat. Myös korkeakulttuuria on saatavilla kotiin kannettuna, sillä Ooppera Baletti tarjoaa katsottavaksi kokonaisia esityksiä, esim. Pieni merenneito ja La Bohème. Koronakriisin aikana valheellinen uutisointi on räjähtänyt uusiin sfääreihin. Jos omaa mediakriittisyyttään haluaa kehittää, suosittelen Johanna Vehkoon mis- ja disinformaatioon pureutuvaa *Valheenpaljastan käsikirjaa.

*Affiliate-linkki. Eli jos ostat linkin kautta, saan myynnistä pienen osuuden.