Varoitus! Spoilers ahead! Jos et ole nähnyt pilottijaksoa Game of Thronesin kaudelta kahdeksan, niin stop ja halt! Paljastuksia myös aiemmista kausista. Joten take it or leave it.

En ole mikään Westerosin kirjeenvaihtaja, vaan pikemminkin Westerosin kesätoimittaja seuraavan kuuden episodin ajan. En siis aio analysoida näyttelijöiden mikroilmeitä ja sarjan symboliikkaa asiantuntevalla tasolla. En edes aina muista, kuka oli sukua kenellekin ja kuka tappoi kenetkin. Olen nähnyt kunkin jakson vain kerran, enkä ole luonut kummoisia faniteorioita. Olen kyllä lukenut niitä Redditistä ja muualta.

Hurahdin sarjaan vasta vuosia sen ensi-illan jälkeen. GOT on ensikosketukseni fantasiagenreen. Muistan muutamia vuosia sitten ihmetelleeni entisen esimieheni rakasta Game of Thrones –päiväkirjaa ja interwebsistä pursuavaa Winter is coming -läppää pitkään ennen kuin olin nähnyt jaksoakaan tai tajunnut, kuinka megaluokan ilmiöstä koko sarjassa on edes kyse. Sarja koukutti heti ja vietin joitakin päiviä katsellen tuntikausia jaksoja ja hämmästellen käsittämättömän kekseliäitä juonenkäänteitä. Levitin GOT-maniaa tehokkaasti myös niihin lähipiiristäni, jotka suhtautuivat sarjan suosioon varauksella.

No niin. Se ensimmäinen jakso viimeiseltä kaudelta.  Sehän oli pitkälti hahmojen ja asetelmien asemoimista. Vähän kuin shakkinappuloiden asettelu pelilaudalle. Tässä pelissä kauniita ja komeita nappuloita on vain todella paljon. Poikaystäväni sanoin: jakso oli varsinainen all star ensemble. Lähes kaikki merkittävät hahmot näytettiin ja tuotiin yhteen. Aivan kuin olisi nähnyt vanhat ystävät pitkästä aikaa.

Pidin jaksossa eniten jälleennäkemisistä. Näiden top 3 oli  seuraava: (vaikuttavimmasta aloittaen)

  1. Jaime ja Bran
  2. Jon ja Sam
  3. Greyjoyn sisarusten kohtaaminen

Myös Hurtan ja Aryan sekä Gendryn ja Aryan jälleennäkemisen dialogit olivat kiinnostavia. Muita yksittäisiä, kauniisti näyteltyjä ja suuria hetkiä olivat Cersein alistuminen, Bronnin saama tehtävä, Arya näkemässä ensimmäistä kertaa lohikäärmeet, Greyjoyn sisarusten purjehdus vapauteen sekä Jonin ja Daenyrysin ällörakkaus.

Vaikka GOT on tarjonnut verta ja suolenpätkiä kaudet läpeensä oli kammottavin kohtaus (tähän mennessä) silti tässä kasikauden pilottijaksossa. Jep, juuri se kohtaus. The Kid from Umber. Pikkupoika roikkumassa seinällä leikatuista raajoista koostuneen spiraalikuvion keskellä. Ööh. Se oli jo tarpeeksi kammottava ilman, että kuolleen pikkukaverin silmät yhtäkkiä syttyivät sinisinä. Kohtaus oli silkkaa kauhua. Mikähän on lopulta tuon spiraalin merkitys?

Suosikkihahmoni oli jo kauan sitten kammottavalla tavalla kuollut Prince Oberyn (hurmaava Pedro Pascal), joten toivon, että edes joku muista suosikeistani kuten Jaime, Jorah Mormont, Tormund, Sam Tarly tai Brienne of Tarth säilyisi hengissä. Toivon, että ennustukset siitä, että kaikki kuolevat, ei pidä paikkaansa.

Entä onko Ellaria Sand yhä hengissä? Voiko kaksi elävää lohikäärmettä tappaa yhden kuolemattoman lohikäärmeen? Mietin myös, palaako esim. Hodor kuolleiden armeijan mukana? Niin paljon kysymyksiä! Toisaalta, en haluaisi ehkä edes saada niihin kaikkiin vastauksia. Tästä tulee kutkuttavat kuusi viikkoa! Siinä on jotain maagista kun tämä maailmanlaajuinen suoratoistokansakunta katsoo yhtäaikaa jotain, mikä tekee vaikutuksen kaikkiin.

PS. En voi olla kuvittelematta, että GOT on vertauskuva ilmastonmuutokselle. Night King on se muutama kaksi astetta, joka muuttaa lopulta kaiken, jos emme toimi yhdessä määrätietoisesti sen estääksemme.

Pohdin suhdettani sarjaan ja sen naiskuvaan aikaisemmin blogissani, kirjoituksessa Game of Thrones – Kenellä on todellinen valta?